Itälä lupaa poliisien palkkojen kohentuvan

Sisäministeri Ville Itälä lupailee poliiseille tuntuvia palkankorotuksia, jos nämä hyväksyvät työnantajan kanssa sorvatun uuden palkkausjärjestelmän. Uusi järjestelmä tuottaa Itälän mukaan noin 90 prosentille poliisinhallinnon henkilöstöstä korkeamman palkan kuin nykyjärjestelmä. Kenenkään palkka ei laske.

Poliisit ja valtiotyönantaja ovat pitkään kinastelleet palkkausjärjestelmän remontoinnista. STTK:laisen Poliisijärjestöjen liiton ylimääräinen valtuusto kokoontuu tiistaina ottamaan kantaa uuteen tarjoukseen. Tämän sopimuksen kustannusvaikutus olisi 8,5 prosenttia. Viime lokakuussa poliisien liittokokous peräsi uudistuksen yhteyteen reipasta korotusta peruspalkkoihinsa, jolloin vaatimusten kokonaiskustannusvaikutus olisi 19 prosenttia. Palkkausjärjestelmän rahoituksesta päätettiin hallituksen kehysneuvottelujen yhteydessä. Valtiontyönantaja tukee uusia palkkausjärjestelmiä myöntämällä niihin ylimääräistä rahoitusta yli normaalien sopimuskorotusten. Vanhoihin palkkausjärjestelmiin ei lisärahoitusta myönnetä, Itälä tiedotti tänään.

Poliisin uuden palkkausjärjestelmän tarkoituksena on toteuttaa "oikeudenmukaista ja kilpailukykyistä palkkapolitiikkaa". Mm. vaativammissa tehtävissä ja hyvin työnsä tekemällä voi saada aiempaa parempaa palkkaa.

-Uudet palkkausjärjestelmät eivät ole säästämiskeino, kuten jotkut työntekijät ovat epäilleet. Jo käyttöönotetuissa ja kehitteillä olevissa uusissa palkkausjärjestelmissä palkkauskustannukset ovat nousseet aikaisempaan verrattuna. Korotusten maksaminen sovitaan täsmällisesti ja sitovasti etukäteen. Työnantaja ei voi kieltäytyä maksamasta korotettuja palkkoja esimerkiksi vetoamalla määrärahojen vähyyteen, Itälä sanoi.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat