Itälä: Jätevesiasetus sallii sekundaputket - tiedossa voi olla iso lasku

Haja-asutusalueiden jätevesiasetuksesta voi olla riesaa pitkään. Euroedustaja Ville Itälä (kok.) väittää asetusta huonosti valmistelluksi, sillä jätevesilaitteiden putkille ei vaadita EU-hyväksyntää.

Pahimmillaan tämä voi Itälän mielestä johtaa siihen, että jätevesikaivoihin valmistetaan huonolaatuisia putkia, jotka joudutaan myöhemmin vaihtamaan EU:n vaatimusten mukaisiksi.

- Tässä laissa on sellainen valuvika, että erilaisille puhdistuslaitteille tarvitaan EU:ssa CE-merkintä eli tyyppihyväksyntä, mutta saostuskaivojen ja imeytyskenttien putkiin tällaista ei vaadita, Itälä vertaa.

CE-merkintä tulee pakollisiksi pienpuhdistamoihin ja niiden yhteydessä oleviin saostussäiliöihin vuonna 2013, kun EU:n rakennustuotedirektiivi muutetaan asetukseksi. Tähän asti CE-merkintä on jäsenmaissa vapaaehtoinen.

SYKE: Putkia ja puhdistamoja huono verrata

Suomen ympäristökeskuksen mukaan Itälä on oikeassa siinä, että putkille ei vaadita yhteiseurooppalaista CE-merkintää. SYKEn vesivarayksikön johtavan asiantuntijan Erkki Santalan mukaan syy on se, että putkista paikan päällä rakennettavaa järjestelmää ei voi kutsua samalla tavalla rakennustuotteeksi kuin pienpuhdistamoa.

Santalan mukaan putket eivät ole aiheuttaneet ongelmia maaperäkäsittelyjärjestelmissä.

- Totta kai sellaiset putket, jotka ovat sutta sekundaa, voivat mennä lyttyyn. Liki aina ongelmat johtuvat kuitenkin rakennustapavirheistä. Kyllä CE-putketkin saisi helposti rikki, jos ne asennetaan väärin.

Itälä kaipaa komission vastausta

Ville Itälä on tehnyt putkiasiasta kirjallisen kysymyksen EU:n komissiolle ja hän toivoo siihen vastausta jo tämän kuun aikana.

- Tämä saattaa olla EU-säädösten vastaista ja mitä nopeammin tähän saadaan vastaus, sen parempi. Huonoja lakeja ei saa tehdä kiireessä ja tämän lain säätämisessä vaalien läheisyys näkyy selvästi, Itälä jyrähtää.

Itälän kollega Anneli Jäätteenmäki (kesk.) ei pidä EU:n sotkemista jätevesilakiin järkevänä.

- Jos itse olisin saanut tietää, että tässä on jotakin epäselvyyttä, olisin ottanut suomalaisiin ministereihin yhteyttä silloin, kun asia oli eduskunnan käsittelyssä. Minusta nämä asiat pitää pystyä ratkaisemaan Suomessa, Jäätteenmäki linjaa.

Parjattua jätevesiasetusta päätettiin lieventää viime kuussa. Ympäristöministeriö laatii parhaillaan uutta, lievempää haja-asutusalueita koskevaa jätevesiasetusta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat