Itälä: Huumetestit tarpeen joillakin aloilla

Tuleva sisäministeri ottaisi käyttöön pakolliset huumetestit varsinkin tietyillä aloilla. Samalla Itälä lisäisi poliisin keinovalikoimaa huumerikollisuuden torjumisessa.

Syyskuun alussa sisäministeriksi siirtyvä kansanedustaja Ville Itälä kannattaa pakollisia huumetestejä kouluissa ja työpaikoilla. Asiasta pitää hänen mielestään kuitenkin säätää toimivat pelisäännöt ja "se pitää toteuttaa fiksusti". Itälä sanoo testien olevan tarpeellisia ainakin joissakin ammateissa. Hän mainitsee esimerkkeinä veturin ja linja-autonkuljettajan sekä lääkärin ja sairaanhoitajan. Itälä korostaa, että kouluissa suoritettavat testit eivät ole rangaistus, vaan keino päästä kiinni nuorten ongelmiin.

UP Uutispalvelun haastattelema Itälä sanoo aiemmin suhtautuneensa pakollisiin testeihin hyvin varauksellisesti, koska siinä puututaan yksilön oikeusturvaan. Siitä huolimatta hän pitää tarpeellisena mm. poliisin rajoitettua oikeutta salakuunteluun. Itälä korostaa asettavansa painopisteen laajemminkin poliisin resursseille etenkin huumerikollisuuden torjumisessa.

Itälä arvioi, ettei hänen astumisensa Kari Häkämiehen seuraajaksi tuo suuria muutoksia sisäministeriön asioihin. Hän sanoo olevansa perusasioissa Häkämiehen kanssa samoilla linjoilla, eikä suuria uusia hankkeita ole vireillä. Esimerkiksi vaikka kuukauden voimassa ollut ulkomaalaislaki ei ole tyrehdyttänyt romanien virtaa Itä-Euroopasta Suomeen, paniikkireaktioihin ei nyt Itälän mukaan ole aihetta.
(STT-MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat