Itälä: Hallitukselta puuttuu selkeä EU-linjaus

Kokoomuksen puheenjohtaja ja kansanedustaja Ville Itälä suomii Turun Sanomissa hallituksen EU-linjaa. Itälän mukaan punamultahallituksen EU-politiikka on ongelmallinen tavalliselle kansalaiselle ja oppositiolle, koska selkeä yhtenäinen linja puuttuu keskustelun ja rakentavan kritiikin pohjaksi.

Itälän mukaan esimerkiksi pääministeri Matti Vanhanen ja puolustusministeri Seppo Kääriäinen puhuvat eri tavoin.

- Paavo Lipposella näyttää olevan jokin näkemys, mutta hänpä ei olekaan hallituksessa, Itälä kirjoittaa.

Itälän mielestä Lipposen mahdollinen valinta komission seuraavaksi puheenjohtajaksi olisi hieno asia.

- Jos hänet sitten valittaisiin, niin tuntisin kyllä suomalaisena suurta ylpeyttä, Itälä huomauttaa.

Itälän mielestä Suomen kannattaisi pyrkiä vahvistamaan EU:n yhteisöllisyyttä.

- Pienen maan etu on, että EU on vahva toimija, jossa asioista päätetään yhdessä selkein pelisäännöin. Suomen tulisi myös lähtökohtaisesti olla mukana kaikessa unionin toiminnassa. Muuten vaikutusvaltamme heikkenee, Itälä kirjoittaa.

Lisäksi hän neuvoo hallitusta antamaan kansalaisille paremmat mahdollisuudet arvioida Suomen tavoitteiden toteutumista unionissa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat