Itälä arvostelee Jäätteenmäkeä keskustelun puutteesta

Kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä arvostelee pääministeri Anneli Jäätteenmäkeä keskustelemattomuudesta.

Itälä sanoo kokoomuksen äänenkannattajan Nykypäivän haastattelussa, että todellinen keskustelu vaihtoehdoista on vaikeaa, kun pääministeri ei antaudu keskusteluun. Itälä tuo esiin muun muassa viime tiistaisen eduskuntakeskustelun: tuolloin oli tilaisuus keskustella talouspolitiikasta, mutta pääministeri poistui taas kerran nopeasti paikalta vastaamatta opposition kysymyksiin.

Käytännössä Itälän mielestä valtioneuvoston muut jäsenet ovat päätyneet keskustelijan rooliin. Hän mainitsee keskustelijoina etenkin kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen ja työministeri Tarja Filatovin.

Pääministeriltä puuttuu Itälän mielestä selvä missio.

-Hänen käytöksestään ilmenee, ettei hänellä ole, mitä puolustaa eikä suuntaa, jonne edetä.

Itälälle tulvimalla arvostelukirjeitä

Kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä kertoo myös saaneensa toistasataa kirjettä, joissa arvostellaan hänen omia toimiaan hallituksen arvostelussa. Kirjekampanja vaikuttaa hänen mielestään vahvasti masinoidulta ja keskustasta johdettua.

Itälä myönsi tänään STT:lle, ettei hänellä tietenkään ole mitään todistetta kirjeiden alkuperästä. Hän kertoi kuitenkin, että kirjeitä alkoi tulla heti ensimmäisenä päivänä tasaisesti ympäri maata ja että niissä kaikissa alla luki "entinen kokoomuslainen äänestäjä". Kirjeet alkoivat myös hyvin samaan tapaan. Kirjeissä Itälää kehotettiin häpeämään. Samaten korostettiin, että hallitukselle tulee antaa työrauha.

-Ihan vahingossa eri puolilla Suomea olevat kokoomuksen entiset äänestäjät eivät kirjoita samansisältöisiä kirjeitä, hän kommentoi.

Osa kirjeistä oli nimettömiä, osa nimellisiä. Itälän tekemissä tarkastuksissa paljastui, ettei yksikään nimellä kirjoittanut ole ollut ainakaan kokoomuksen jäsen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat