Itäeurooppalaisen lihan tuonti kasvanut selvästi

Esimerkiksi puolalaista lihaa on tuotu Suomeen alkuvuoden aikana lähes 550 tonnia, kun viime vuonna samaan aikaan määrä oli noin 260 tonnia.

Itä-Euroopasta on tuotu alkuvuonna lihaa Suomeen selvästi enemmän kuin viime vuonna. Esimerkiksi Puolasta lihaa tuotiin tammi-heinäkuussa yli kaksi kertaa enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana.

Tullin tilastotietojen mukaan Puolasta tuotiin lihaa ja lihatuotteita alkuvuonna 542 tonnia, kun viime vuoden vastaavana jaksona lihaa tuotiin 259 tonnia. Myös esimerkiksi Virosta ja Liettuasta tuotiin lihatuotteita selvästi enemmän kuin viime vuonna. Latvian-tuonti puolestaan laski kolmannekseen viime vuodesta.

Pääosin suomalaisten syömä liha tulee kuitenkin muualta. Lihaa tuodaan paljon esimerkiksi Etelä-Amerikasta ja Uudesta Seelannista.

EU-maista tuotiin lihaa Suomeen alkuvuonna yhteensä vajaat 20 800 tonnia. Baltian maiden ja Puolan osuus tästä oli noin viisi prosenttia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat