Itä-Ukrainan taistelut kiivaita: 13 sotilasta kuollut

Ainakin 13 ukrainalaissotilasta on kuollut ja 20 haavoittunut Itä-Ukrainassa viimeksi kuluneen vuorokauden aikana, Kiovan sotilaslähteet kertovat.

Lisäksi Donetskin ja Luhanskin alueilla on separatistilähteiden mukaan kuollut ainakin kuusi siviiliä.

Kiivaita taisteluita on käyty muun muassa Debaltseven kaupungin ympärillä. Debaltseve sijaitsee Donetskin ja Luhanskin separatistikaupunkien välissä, minkä vuoksi kapinalliset haluaisivat saada kaupungin hallintaansa.

Separatistit ovat saaneet osan Debaltsevesta haltuunsa, mutta Ukrainan hallitus kiistää väitteet, että kapinalliset olisivat saartaneet kaupungin.

Debaltseven asukkaat ovat joutuneet koetukselle, sillä kaupunki on ollut useita päiviä ilman sähköä ja vettä.

Kuolonuhrien määrä Itä-Ukrainassa on kasvanut nopeasti viime viikkoina separatistien aloitettua hyökkäystoimet. Viime vuoden huhtikuussa alkaneissa taisteluissa on tähän mennessä kuollut yli 5100 ihmistä.

Ukrainan tulitaukoneuvottelut päättyivät eilen tuloksettomina Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä. Neuvotteluissa olivat Ukrainan ja separatistien lisäksi mukana Venäjän ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin edustajat.

 

Lue myös:

    Uusimmat