Itä-Timorilla lisää surmatöitä

Neljä kylästään siepattua itätimorilaista on löydetty kuolleena, kertoivat paikalliset viranomaiset.

Neljä itätimorilaista löytyi kuolleena Ryhmä aseistautuneita miehiä sieppasi tammikuun alussa yhteensä kahdeksan ihmistä itätimorilaisesta Coiliman kylästä, joka sijaitsee 60 kilometriä alueen pääkaupungista Dilistä länteen. Sieppaajien henkilöllisyyttä ei tiedetä, mutta paikalliset epäilevät heidän toimineen armeijan käskystä.

Paikalliset asukkaat löysivät neljän siepatun ruumiit ajelehtimasta joesta. Alustavien tietojen mukaan kaksi uhreista oli ammuttu ja kaksi kuollut pistohaavoihin.

Coiliman asukkaiden mukaan yksi tammikuun alussa siepatusta kahdeksasta kyläläisestä on palannut turvallisesti kotikyläänsä, mutta kolme on edelleen kateissa.

Indonesian armeija on värvännyt Itä-Timorissa avukseen paikallisia aseellisia ryhmiä yrittäessään valvoa pientä sissiryhmää, joka edelleen vastustaa Itä-Timorin liittämistä Indonesiaan. Indonesia miehitti Itä-Timorin 22 vuotta sitten. YK ei tunnusta Itä-Timoria osaksi Indonesiaa, vaan pitää edelleen Itä-Timoria hallinnollisesti osana Portugalia.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat