Itä-Suomessa tuhannet taloudet ilman sähköä

Eilen illalla alkanut runsas lumentulo ja voimistuneet tuulet ovat aiheuttaneet Savon Voima Verkon alueella sähkökatkoja.

Pahimmillaan aamuyöllä sähköttä oli noin 6000 kotitaloutta, yhtiö kertoo tiedotteessaan. 

Pahimmat vika-alueet ovat olleet alueilla Konnevesi, Rautalampi, Vesanto, Tervo ja  Pieksämäki.

Yhtiön mukaan viankorjaus on täydessä käynnissä. Nyt sähköttömiä asiakkaita on noin 3600. 

Arvion mukaan viimeisetkin keskijänniteverkon viat saadaan korjattua tämän iltapäivän aikana.

Sähkökatkoja on myös Pohjois-Karjalan sähkön alueella. Aamulla puoli kahdeksan aikaan ilman sähköä olevia asiakkaita oli noin 4500.

Lue myös:

    Uusimmat