Itä-Savo: Miljardööri ampuu ilotulituksia Olavinlinnasta

Yksi maailman rikkaimmista ihmisistä, Mars-patukoistaan parhaiten tunnetun maailmanlaajuisen ruokayhtiön perijä Forrest Mars Junior juhlii tänään 80-vuotissyntymäpäiviään Olavinlinnassa Savonlinnassa. Kaupunkiin on saapunut tänään kymmeniä hänen vieraitaan Yhdysvalloista.

Talouslehti Forbesin vuosittaisen vertailun mukaan Forrest Mars Junior on maailman 81. rikkain ihminen. Hänen omaisuutensa arvioidaan kymmenen miljardin dollarin arvoiseksi. Mars-yhtiö ei ole pörssissä, joten tarkkoja yksityiskohtia yhtiöstä ei tiedetä.

Syntymäpäiväjuhlista kertoi tänään ensimmäisenä Savonlinnassa ilmestyvä Itä-Savo -lehti, jonka mukaan julkisuutta välttelevän miljardöörin juhlia on järjestelty jo viime lokakuusta lähtien. Lehden mukaan Olavinlinna, Saimaa, höyrylaivat ja suomalaiset ystävät houkuttelivat miljardöörin Savonlinnaan.

Juhlien yksityiskohtia varjellaan tarkasti, mutta sen Itä-Savo tietää, että juhliin on tilattu jääveistos taitelija Marika Niittykoskelta. Myös tavalliset kaupunkilaiset pääsevät juhliin mukaan, kun ne huipentuvat ilotulitukseen tänä iltana kello 22.

Savonlinnan matkustajasatamassa on ollut jo muutaman päivän miljardöörin hulppea Dione Sky -huvijahti. Iltalehden mukaan laivan luksustasoa kuvaa mm. se, että laivan lepuuttajat ovat kaiteissa kiinni nahkaisilla kiinnittimillä, joiden toinen puoli on turkista, etteivät ne naarmuttaisi laivan pintaa. Lisäksi isäntä ja kapteeni kävelevät Iltalehden mukaan komentosillalla sukkasiltaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat