Itä-Eurooppa talouspaniikissa

Budapestin, Varsovan ja Prahan pörssikurssit ovat sahanneet hermostuneesti Venäjän talousromahduksen vuoksi.

Budapestissa paikallinen BUX-indeksi putosi torstaina yli 14 prosenttia. Se on jyrkin lasku sitten lokakuun 1997. Myös Varsovassa lasku on ollut rankin vuoden 1996 lokakuun jälkeen.

Unkarissa kaikki päälehdet nimittivät torstain "mustaksi torstaiksi", joka jatkui vähintäänkin harmaana perjantaina. Pörssin avaUtuessa kurssit putosivat välittömästi 12 prosenttia, mutta lasku jäi pörssipäivän lopuksi kuitenkin vajaaseen 6 prosenttiin.

Unkarin valuutan, forintin, arvo on laskenut dollariin nähden niin paljon, että maan keskuspankki on joutunut tukemaan sitä tällä viikolla kolme eri kertaa. Rahamarkkinoilla on pelätty forintin devalvaatiota, mutta Unkarin valtionvarainministeri Zsigmond Jarai on jyrkästi kieltänyt forintin olevan uhattuna.

Unkarin hallitus on kahteen kertaan ilmoittanut, että maan talous on kunnossa eikä Venäjän tilanne pysty sitä kaatamaan. Valuuttavetoinen yritysmaailma on kuitenkin reagoinut tilanteeseen niin, että se on ryhtynyt hidastamaan maksuliikennettä ja odottamaan tilanteen kehittymistä. Joidenkin yritystahojen mukaan valuutan vaihto on viime päivinä Unkarissa kangerrellut.

Varsovassa Venäjän tilannetta on kutsuttu katastrofiksi, joskin tilanteen rauhoittamiseksi sanotaan, ettei Puola ole enää riippuvainen Venäjän talouden kehityksestä. Yleisesti kuitenkin pelätään, että kansainväliset sijoittajat kytkevät Puolan talouden yhä vanhaan neuvostoleiriin.

Samaa pelkoa tunnetaan Unkarissa, jonne venäläiset sijoittajat ovat merkittävästi siirtäneet varojaan. Pelko näkyy myös Tsekissä, jonka rahamarkkinat eivät ole vielä kunnolla toipuneet kevään 1997 romahduksesta, joka lopulta johti ennenaikaisiin parlamenttivaaleihin tämän vuoden kesäkuussa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat