It-yritysten ennätyskasvu syö luottokelpoisuutta

Julkisesti noteerattujen it-yritysten liikevaihto kasvoi viime vuonna huimasti, mutta samaan aikaan joka kolmas alan yritys maksoi kasvustaan luottokelpoisuuden heikkenemisellä.

Suomen Asiakastieto Oy on laatinut Rating-tutkimukset 15 suomalaisesta teknologiayhtiöstä. Niistä viiden luottokelpoisuus on laskenut viime vuodesta. Suurella osalla yrityksistä liikevaihto kasvoi rajusti vuonna 2000 ja yli puolet kirjasi tappioita.

Yritysten liikevaihdon kasvuprosentit vaihtelivat viime vuonna -2 prosentista 597 prosenttiin mediaanin ollessa 89 prosenttia. Edellisvuonna yritysten liikevaihto kasvoi 2 -165 prosenttia ja mediaani oli 50 prosenttia. -Nopeimmin kasvaneet yritykset tekivät suurimman osan tappioista, joten usein kasvu on tapahtunut kannattavuuden kustannuksella, analyytikko Terho Korhonen Suomen Asiakastiedosta sanoo.

Luokitukset laadittiin toukokuussa 2000 ja maaliskuussa 2001. Rating-yritysanalyysi perustuu oikaistun tilinpäätöksen ja maksutavan arvioinnin lisäksi haastatteluihin, pörssikursseihin ja -tiedotteisiin, osavuosikatsauksiin, välitilinpäätöksiin sekä toimialatietoihin ja ennusteisiin.

-Tutkijan laatimassa luokituksessa voidaankin havaita teknologiayrityksille tyypillisiä riskejä, kuten kovasta kasvusta johtuva nopea omavaraisuuden hupeneminen, avainhenkilöiden osaamisen taso sekä riippuvuus muutamasta asiakkaasta tai toimittajasta, Terho Korhonen huomauttaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat