It-ala kärvistelee työvoimapulassa - asennetta on, taitoa ei

Jopa 27 prosenttia suomalaisnuorista oli työttömänä viime vuoden lopulla. Korkeista nuorisotyöttömyysluvuista huolimatta etenkin it-ala kärvistelee nyt työvoimapulassa.

Paradoksaalista tilannetta selittää se, että taantuman taituttua osaavaa työvoimaa ei yritysten mukaan yksinkertaisesti ole tarjolla.

- Meidän näkökulmastamme työntekijätarve alkoi lisääntyä merkittävästi syksyllä 2010. Osaavan henkilöstön rekrytointi onkin nyt haasteellista, koska osaajien määrä on rajallinen ja samoista resursseista taistelee useampi työnantaja, kertoo Priorite-yrityksen hallintojohtaja Karo Koskinen.

Angry Birds -pelin kehittänyt pelitalo Rovio kamppailee saman ongelman kanssa.

- Todella osaavia ja pelialalle erikoistuneita tekijöitä on hyvin haastavaa löytää. Koska peliala on erikoistuneempi kuin ohjelmointiala, me jatkokoulutamme esimerkiksi ohjelmointikokemusta omaavia työntekijöitä meidän tarpeisiimme, kertoo Rovion bird whisperer Ville Heijari.

Työnantajien mukaan oikeanlaista asennetta työntekoon kyllä löytyy, mutta osaamista sen sijaan ei.

It-alalla työnhakijan markkinat

Pätevien ja koulutettujen työntekijöiden näkökulmasta tilanne it-alalla on nyt houkutteleva.

- Tällä hetkellä näyttää siltä, että hakijat, jotka haastatteluun tulevat, ovat monesti käyneet useissa haastatteluissa. Hakija voikin näin ollen vertailla eri työnantajien tarjoamia mahdollisuuksia, työtehtäviä, palkkausta ja henkilöstöetuja, kuvailee Prioriten Koskinen.

Tieto-yrityksen henkilöstöpäällikkö Outi Kariston mukaan työnhakijat haluavat tietää jo haastattelussa, minkälaisiin tehtäviin yrityksessä on mahdollisuus edetä.

- Työnantajan on kyettävä antamaan tunne, että työntekijä saa työstä jotain myös itselleen. Hakijalle on kyettävä tarjoamaan esimerkiksi urapolkua, jossa lähdetään koulutuksesta ja päädytään päällikkötehtäviin.

Pelialalle nykytilanne tarkoittaa Heijarin mukaan erityishaasteita rekrytointiin.

- Pelialalla keskipalkka on alhaisempi kuin ict-alalla yleisesti. Työnhakijalla on siis oltava halu toimia tällä alalla ja samaan aikaan hänen on oltava valmis tinkimään suuren yrityksen tarjoamista eduista, kuvailee Heijari.

Lue myös:

    Uusimmat