Isyystestin saa nyt apteekista Yhdysvalloissa

Geenitestien leviäminen kuluttajien käsiin huolestuttaa terveysviranomaisia.

Erilaiset geenitestit tekevät kovaa vauhtia tuloaan kuluttajien ulottuville. Edelläkävijänä Yhdysvalloissa toimii isyystesti, jonka yksi maan suurimmista apteekkiketjuista on syksyn aikana ottanut valikoimiinsa.

Valmistaja markkinoi tuotettaan edullisena - vain parikymmentä euroa - joskin hintaan sisältyy piilokustannus: tulosten vahvistaminen laboratoriossa maksaa noin 80 euroa lisää. Testiä mainostetaan moniselitteisellä sloganilla "kysymyksille joihin vain dna voi vastata".

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun tämän luokan geenitestejä tarjotaan suoraan kuluttajille. Tosin internetin välityksellä on aiemminkin ollut tarjolla lähes kaikkea, dieetti-dna-testeistä ja terveysriskianalyyseista lähtien.

Geenitestien leviäminen kuluttajien käsiin huolestuttaa terveysviranomaisia. He ovat muistuttaneet, että erityisesti sairauksia ja muita terveysriskejä, kuten vaikkapa rintasyöpää, koskevat tulokset vaativat aina ammattilaisten tulkintaa.

Pikainen vastaus

Itse testi on varsin yksinkertainen, mutta vaatii kaikkien osapuolten yhteistoimintaa: vanupuikolla otetaan näyte posken sisäpinnalta lapselta, isältä ja äidiltä, ja näytteet lähetetään laboratorioon. Äidin osanotto ei ole tosin pakollinen, mutta helpottaa tuloksen varmistamista. Isäehdokas voi siis tehdä testin äidin tietämättä.

Laboratorio lupaa tuloksen viidessä päivässä.

Jos isyyttään epäilevä henkilö haluaa tuloksia, jotka pätevät oikeudessa, on hänen jälleen pulitettava ekstraa parisensataa euroa. Tällöin laboratorio vahvistaa näytteiden alkuperän ja sen, että niitä on käsitelty todisteilta vaadittavalla tavalla.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat