Istutusviikot alkamassa

Syksyn istutusviikkojen tunnuslause "Syksy on parasta istutusaikaa" pitää erityisen hyvin paikkansa tänä vuonna. Vaikka säät eivät ole lomalaisia hellineet, istutettaville taimille olosuhteet ovat poikkeuksellisen hyvät. Sateisen kesän ja syksyn ansiosta taimia ei tarvitse kastella. Kasvit juurtuvat nopeasti ja kasvavat rehevästi.

Syksyn Istutusviikot alkavat elokuun viimeisenä viikonloppuna. Taimia voi istuttaa aina maan routaantumiseen asti.

Ammattilaiset ja viisaat laiskurit istuttavat syksyllä

Puutarha-alan ammattilaiset ovat aina osanneet käyttää syksyn erinomaiset olosuhteet hyväkseen ja istuttaneet suuren osan taimista silloin. Syksy sopii hyvin istutukseen, sillä maa on kosteampaa kuin keväällä, eivätkä auringon paahde ja kuivuus rasita kasveja. Selvitään vähällä työllä.

Vähitellen myös puutarhaharrastajat ovat oppineet istuttamaan taimia loppukesällä ja syksyllä. Kotipihoillakin halutaan säästää työtä. Lisäksi syksyllä istutetut kasvit ovat keväällä valmiita lähtemään nopeaan kasvuun. Usein myös kotipuutarhurin kevät on niin kiireinen, että osa töistä halutaan siirtää syksyyn.

Runsaasta valikoimasta loistoa loppukesään

Sekä astiataimien että alkusyksystä myös paljasjuuristen taimien valikoima on loppukesällä runsaimmillaan. Taimitarhojen "sato" on silloin valmistunut. Syksyllä voi kaupasta taas löytyä niitä kasveja, jotka kevätruuhkassa pääsivät loppumaan.

Oikeilla kasvivalinnoilla pihaan saa pitkään kestävän syksyisen väriloiston. Monet perennat ja pensaat kukkivat yhä. Puuvartisten kasvien hedelmät koristavat oksia pitkälle talveen. Aivan pian kasvit  hehkuvat myös kaikissa ruskan väreissä.

Jos pihaan haluaa juuri tietynlaisia ruskan sävyjä, kannattaa kasvit valita syksyllä. Varsinkin puilla ja pensailla syysväri vaihtelee jopa yksilöittäin, joten valinta on tehtävä silloin, kun syysvärit näkyvät.

Nyt on oikea aika myös pihasuunnitelmien teettämiseen. Puutarhasuunnittelijoiden työhuippu osuu kevääseen, mutta nyt  otetaan uudet työt vastaan. Sama pätee viheralueiden rakentajiin. Ensi kevään urakoiden suunnittelu on alkamassa.

Lähde: Puutarhaliitto

Lue myös:

    Uusimmat