Istanbulin pommi-iskujen takana äärimuslimiryhmä?

Iskujen tekijäksi on ilmoittautunut al-Qaidaan liittyvä ryhmä. Viranomaisten mukaan niiden takana saattaa olla myös ryhmä kurdikapinallisia.

Istanbulissa aamuyöllä tehtyjen pommiräjähdysten sarjan tekijäksi on ilmoittautunut Abu Hafs al-Masrin prikaatit. Ryhmä varoitti tekevänsä uusia hyökkäyksiä Euroopassa. Tunnustus julkaistiin islamistisella verkkosivulla, eikä sen aitoutta ole voitu vahvistaa.

Abu Hafs al-Masrin prikaatilla arvellaan olevan yhteyksiä al-Qaida -terroristiverkostoon. Ryhmä on aiemminkin ilmoittautunut terrorihyökkäysten tekijäksi. Esimerkiksi maaliskuussa se sanoi tehneensä Madridin junapommi-iskut. Sitä ei kuitenkaan virallisesti ole todettu osalliseksi mihinkään hyökkäykseen.

Turkin suurimmassa kaupungissa Istanbulissa koettiin aamuyöllä pommiräjähdysten sarja. Ensimmäiset pommit räjähtivät aamukolmelta Suomen aikaa kahdessa eri hotellissa Sultanahmetin ja Lalelin kaupunginosissa, ja tuntia myöhemmin kuultiin kaksi räjähdystä bensiinivarastolta kaupungin liepeiltä.

Lalelissa Pars-hotellissa kaksi ihmistä kuoli ja yksitoista loukkaantui räjähdyksen seurauksena. Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan toinen kuolonuhreista on turkkilainen, toinen iranilainen.

Haavoittuneiden kerrotaan olevan Espanjasta, Hollannista, Kiinasta, Turkmenistanista ja Turkista. Vain kaksi heistä oli iltapäivällä enää sairaalahoidossa. Suomen Turkin-suurlähetystön tietojen mukaan suomalaisia ei ole haavoittuneiden joukossa.

Bensiinivarastolla pommit aiheuttivat pienen vuodon, mutta aluetta hoitavan yhtiön mukaan se on tukittu, eikä räjähdysvaaraa ole.

Viranomaiset epäilevät kurditaisteilijoita

Kaupungin poliisipäällikön Celalettin Cerrahin mukaan kaikki viittaa siihen, että kyse on terrori-iskuista. Sekä Pars-hotelli että bensiinivarasto saivat hetkeä ennen räjähdyksiä puhelimitse varoituksen pommista.

Turkin sisäministeri Abdulkadir Aksu sanoi, ettei hän spekuloi iskun tekijöillä, ennen kuin räjähteet on huolellisesti tutkittu. Hän kuitenkin arveli, että hyökkäysten takana olisi yksi ja sama ryhmä ja vihjasi, että itsemääräämisoikeutta vaativilla kurditaistelijoilla voisi olla jotain tekemistä pommien kanssa.

Aksun mukaan poliisi on äskettäin pidättänyt neljä heinäkuussa tehdyistä iskuista epäiltyä kurdia. Mikään ryhmä ei ole toistaiseksi ilmoittanut tehneensä hyökkäyksiä, mutta valinnanvaraa epäiltyjen suhteen viranomaisilla on.

Kurdien lisäksi ainakin äärivasemmistolaiset ja radikaalit islamistit ovat tehneet pommi-iskuja Istanbulissa.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat