ISS saattaa vaatia työntekijöiltä ulosmarssin kulut

Lentomatkatavaroita käsittelevä ISS Aviation harkitsee maanantain ulosmarssin kustannusten maksattamista siihen osallistuneilla työntekijöillä.

ISS Aviationin toimitusjohtaja Jyri Ketola sanoo Aamulehdelle yrityksen antaneen Helsinki-Vantaan lentokentän ulosmarssista kirjallisen varoituksen reilulle parillekymmenelle työntekijälle.

Vahingonkorvausvaatimukset eivät hänen mukaansa välttämättä koske Ilmailualan unionia.

ISS:n mukaan maanantainen ulosmarssi aiheutti sille 30 000 euron kustannukset. Aamulehden mukaan muille yhtiöille arvellaan syntyneen ainakin 20 000 euron tappiot. Eniten kärsi Blue1, jonka työntekijät joutuivat jäämään ylitöihin.

ISS Aviationin pääluottamusmies Mikko Tuunanen sanoo Aamulehdelle, että on kohtuutonta syyttää ulosmarssista yksittäisiä henkilöitä. Asia pitäisi hänen mukaansa ratkaista työtuomioistuimessa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat