Israelissa tuhoisa itsemurhaisku

Haderan kaupungin torilla tehty isku sai aikaan tuhoisaa jälkeä. Palestiinalainen Jihad-ääriryhmä on ilmoittanut tehneensä iskun. Ryhmä sanoo pommin olevan kosto Israelille Jihadin johtajan surmaamisesta Länsirannalla maanantaina.

Ainakin neljä ihmistä on saanut surmansa ja 20 haavoittunut palestiinalaismiehen tekemässä itsemurhaiskussa Haderan rannikkokaupungissa Pohjois-Israelissa, kertovat poliisi ja pelastustyöntekijät.

Iskun tekijäksi ilmoittautui Islamilainen jihad -järjestö. Palestiinalaishallinto tuomitsi iskun.

Hadera

- Tällainen toiminta ei ole palestiinalaisten etujen mukaista, ja väkivalta vain aiheuttaa väkivaltaa, sanoi palestiinalaisten pääneuvottelija Saeb Erekat iskun jälkeen.

- Tämä on alustava kosto Loai Assadin surmaamisesta, Jihadin jäsen kertoi uutistoimisto AFP:lle nimettömässä puhelinsoitossa.

Israelin sotilaat tappoivat maanantaina Assadin Tulkarmin kaupungissa Länsirannalla. Assad kuului Jihadin korkeimpaan johtoon.

Kyseessä on ensimmäinen pommi-isku Israelissa elokuun lopun jälkeen. Tuolloin itsemurhapommittaja räjäytti itsensä Beersheban bussiaseman edustalla. Iskussa haavoittui 20 ihmistä.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat