Israelissa kiista Suomen ulkoministeriön rahoittamista kirjoista

Suomen ulkoministeriön palestiinalasille rahoittamista koulukirjoista on noussut ankara kiista Israelissa. Kirjoissa ei mainita Israelin valtion olemassaoloa vaan koko alue kuvataan Palestiinana. Israel väittää tämän tukevan juutalaisvaltion hävittämistä. Israelilaiset eivät usko, että Suomessa tiedettään millaista opetusta ollaan tukemassa.

Kartat ja kirjat nostivat hälyn EU-parlamentissa viime talvena. Rahoittajina on Suomen lisäksi viisi muuta EU-maata. Kaikki eivät pitäneet sopivana unohtaa koulukirjoissa suurimmannaapurin, Israelin valtion olemassaoloa, miljoonakaupunki Tel Avivia, tai lomakaupunki Eilatia. Erilaisten komiteoiden jälkeen rahoitus, painatus ja kirjojen levitys kuitenkin toteutuivat, vaikka kartat eivät vieläkään tunnusta Israelia. Rajat näkyvät mutta mitään israelilaisnimeä ei mainita.

Toimittaja David Badin ei usko, että koulukirjoissa on mitään vikaa. Hän ei usko, että Suomen parlamentti tai ihmiset tietävät mitä palestiinalaiskouluissa tapahtuu. Joukko PLO:n kannattajia on järjestäytynyt sanomaan, ettei koulukirjoissa ole mitään vikaa.

Suomen käyttämän konsultin mukaan kompromissi on tyydyttävä: kartat esittävät historiallista aikaa, jolloin Israelin valtiota ei vielä ollut. Mutta juutalaisnaapuri ei halua puuttua arabinuorison tulevaisuuden kartoista, heidän mukaansa oppikirjat ohjaavat vääränlaiseen uskomukseen.

Palestiinalaisten tavallinen vastaus on ettei heidän kartoissaan tarvitse näkyä Israelia kun Israelin kartoissakaan ei tunnusteta Palestiinan valtiota. Tulevien sukupolvien rauhanomaiselle rinnakkainelolle ei tehdä hyvää maaperää.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 11.10.2003)

Lue myös:

    Uusimmat