Israelissa käydään hallitusneuvotteluita

Israelin uusi pääministeri Ariel Sharon ja väistyvä pääministeri Ehud Barak jatkavat tänään neuvotteluja hallitusyhteistyöstä.

Sharon ja Barak

Israelin vaalit voittanut Ariel Sharon on tarjonnut Ehud Barakille puolustusministerin paikkaa, mutta toistaiseksi Barak on vastannut jättävänsä politiikan tyystin. Barakin työväenpuolue suhtautuu epäilevästi hallitusyhteistyöhön Sharonin oikeistolaisen Likud-puolueen kanssa, koska sen mukaan kovaa linjaa ajava Likud ei ole sitoutunut Lähi-idän rauhanprosessiin.

Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat on sanonut uutistoimisto Reutersin mukaan, että hän antaa Sharonille mahdollisuuden näyttää olevansa tosissaan rauhanprosessin suhteen.

Palestiinalaisriveissä jälleen kuolemantuomio

Palestiinalainen turvallisuusjoukkojen jäsen on tuomittu kuolemaan maanpetoksesta. Sotilastuomioistuimen mukaan mies oli tehnyt yhteistyötä Israelin kanssa vuodesta 1994.

Viime kuussa palestiinalaiset teloittivat kaksi avunannosta Israelille tuomittua miestä. Lisäksi kaksi muuta ihmistä on tuomittu kuolemaan petturuudesta.

Väkivaltaisuudet Lähi-idässä ovat jälleen kiihtyneet sen jälkeen Sharon valittiin Israelin pääministeriksi tiistaina. Israelin armeijan mukaan Länsirannalla ja Gazassa on viikonlopun aikana sattunut lähes 30 ammuskeluvälikohtausta. Tänään Gazassa räjähti tienvarsipommi lähellä israelilaista autosaattuetta. Sotilaat avasivat tulen heti räjähdyksen jälkeen. Ihmisuhreista ei ollut tietoa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat