Israelin turvallisuuspalvelun kuulustelut laittomia

Israelin korkein oikeus on tehnyt historiallisen päätöksen, kun se tuomitsi maan sisäisen turvallisuuspalvelun Shin Betin kuulustelumenetelmät laittomiksi. Yhdeksän tuomarin oikeusistuin teki asiassa yksimielisen päätöksen.

Israelilaiset ja palestiinalaiset ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet Shin Betiä kidutuksen käyttämisestä epäiltyjä kuulusteltaessa. Korkeimman oikeuden mukaan Shin Bet on ylittänyt valtuutensa, kun kuulusteltavia on "ravisteltu väkivaltaisesti", pakotettu äärimmäisen epämukaviin asentoihin tai heitä on pidetty väkisin valveilla. Israelin ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Shin Betin väkivaltaisten kuulustelujen kohteeksi on joutunut vuosittain 800-1000 palestiinalaista.

Tähän asti korkein oikeus on pidättynyt ottamasta kantaa Shin Betin kuulustelumenetelmien laillisuuteen. Korkeimman oikeuden päätös kumoaa aiemman, vuodelta 1987 peräisin olevan määräyksen, joka antoi Shin Betille oikeuden käyttää "kohtuullista ruumiillista väkivaltaa" niihin epäiltyihin, joilla uskottiin olevan tietoa Israelia vastaan suunnitelluista hyökkäyksistä.

Israelilainen ihmisoikeuskysymyksiin erikoistunut asianajaja Leah Tsemel oli tyytyväinen korkeimman oikeuden päätökseen. Tsemelin mukaan se lopettaa 30 vuotta kestäneet ihmisoikeusloukkaukset pidätettyjä vastaan.
(STT-DPA-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat