Israelin poliisi pidätti äärikristittyjä

Israelin poliisi sanoo paljastaneensa mellakoita suunnitelleen yhdysvaltalaisen äärikristittyjen ryhmän. Poliisi on pidättänyt kahdeksan ihmistä, joiden se kertoo suunnitelleen mellakoita loppuvuodeksi. Israelin poliisin mukaan pidätetyillä oli se tarkoitus, että kiihtyvät mellakat olisivat aiheuttaneet Jeesuksen uuden tulemisen vuonna 2000.

Poliisi kertoo, että yhdysvaltalaisten kristittyjen ryhmä aikoi käydä Jerusalemin kaduilla sitä väkivaltaisemmaksi mitä lähemmäksi vuoden vaihde olisi tullut. Yhdysvaltalaiset kuuluvat coloradolaiseen Huolestuneet kristityt -nimiseen lahkoon, jonka jäseniä on kadonnut viime aikoina.
(MTV3-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat