Mainos

Israelin parlamentti torjui Gaza-kansanäänestyksen

Israelin parlamentti on hylännyt odotetusti ehdotuksen, jossa esitettiin kansanäänestyksen järjestämistä hallituksen suunnitelmasta tyhjentää Gazan juutalaissiirtokunnat. Pääministeri Ariel Sharonin suunnitelma tyhjentäisi 21 juutalaissiirtokuntaa Gazan alueella ja neljä siirtokuntaa 120:stä Länsirannalla.

Parlamentti hylkäsi ehdotuksen äänin 72-39, ja kolme kansanedustajaa pidättäytyi äänestämästä. Muutamat kansanedustajat olivat esittäneet kansanäänestystä viivyttääkseen Sharonin suunnitelmaa tai pysäyttääkseen sen.

Sharon kehotti kansanedustajia äänestämään lakialoitetta vastaan. Sharon on syyttänyt lakialoitteen tekijöitä pyrkimyksistä jarruttaa vetäytymissuunnitelmaa, joka on määrä aloittaa heinäkuussa.

Kansanäänestysehdotus oli vetäytymissuunnitelman viimeinen este. Mielipidetutkimusten mukaan israelilaisten suuri enemmistö tukee Sharonin suunnitelmaa.

Israelissa ei ole milloinkaan järjestetty kansanäänestystä. Sellaisen valmistelut olisivat saattaneet kestää kuukausia, mikä olisi vaarantanut vetäytymissuunnitelman aikataulun.

Tarkkailijoiden mukaan kansanäänestyksen toteutuminen olisi luonut vaarallisen ennakkotapauksen, jonka pohjalta kiistanalaisia kysymyksiä olisi vastedeskin vaadittu kansanäänestykseen.

Parlamentti aloitti äänestyksen jälkeen keskustelun tämän vuoden budjetista. Budjetti on hyväksyttävä maaliskuun loppuun mennessä, jotta Israelissa ei jouduta ennenaikaisiin vaaleihin.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.