Mainos

Israelin Netanjahu: Hallitus kokoon pian

Israelissa pääministeri Benjamin Netanjahu toivoo saavansa hallituksen kokoon 2-3 viikossa.

Netanjahun kovaa linjaa edustava Likud-puolue voitti vaalit ja on saamassa parlamenttiin kolmisenkymmentä paikkaa.

Netanjahun kerrotaan aloittaneen keskustelut pienpuolueiden kanssa hallitusyhteistyöstä jo yön aikana. Joukossa on muun muassa kiistanalaisia siirtokuntia ajava puolue sekä pieniä uskonnollisia puolueita.  

Netanjahun kanssa vaalien voitosta kilpaillut maltillisemman sionistiunionin Isaac Herzog on tunnustanut tappionsa ja onnitellut pääministeriä.  

– Puhuin muutama minuutti sitten pääministerin kanssa, onnittelin häntä hänen saavutuksestaan ja toivotin hänelle onnea, Herzog kertoi sähköiselle medialle.  

Likudilla ja sen liittolaispuolueilla on koossa yhteensä 57 paikkaa 120-paikkaiseen parlamenttiin.  

Oikeistoblokin ja keskustavasemmiston välillä vaa'ankieliasemassa on ex-ministeri Moshe Kahlonin keskustalainen Kulanu-puolue, joka on saamassa 10 paikkaa. Likudiin aiemmin kuulunut Kahlon ei ennalta ole ilmoittautunut kummankaan blokin tukijaksi.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.