Israelin joukot tunkeutuneet Betlehemiin

Tunkeutuminen oli vastaus eiliseen itsemurhaiskuun, jossa kuoli kymmenen ihmistä ja loukkaantui kymmeniä.

Israelin joukot tunkeutuivat varhain tänään palestiinalaisten hallinnoimaan Betlehemin kaupunkiin Länsirannalla. Silminnäkijöiden mukaan sotilaat ajoivat iskun tehneen miehen kotitalolle, jonka he räjäyttivät käskettyään omaisia ensin poistumaan paikalta.

Israelin armeijan radion mukaan Betlehemin operaatioon osallistui parikymmentä ajoneuvoa. Silminnäkijöiden mukaan sotilaat olivat pidättäneet ainakin 12 palestiinalaista.

Betlehem on ollut yksi niistä harvoista paikoista miehitetyllä Länsirannalla, josta israelilaiset olivat vetäytyneet ja antaneet vallan palestiinalaisille.

Toisaalla Länsirannalla Israelin sotilaat ampuivat Hamas-järjestön aktiivin, joka oli tulittanut sotilaita näiden tullessa pidättämään häntä. Gazan alueella puolestaan ammuttiin kaksi aseistautunutta palestiinalaista lähellä Dugitin siirtokuntaa, kertoivat Israelin sotilaslähteet.

Palestiinalaisten syyskuussa 2000 alkaneen kansannousun jälkeen yhteenotoissa on saanut surmansa 2 789 palestiinalaista ja 875 israelilaista.

Hamaskin ilmoittautui iskun tekijäksi

Radikaali Hamas-järjestö ilmoittautui tänään bussi-iskun tekijäksi. Jo aiemmin tekijäksi on ilmoittautunut Al Aksan marttyyrien prikaatit -järjestö.

Hamas kertoo uutistoimisto Reutersille toimittamassaan tiedotteessa, että isku oli kosto kahdeksan palestiinalaisen hengen vaatineesta Israelin armeijan iskusta Gazaan.

Aiemminkin on sattunut, että useampi kuin yksi palestiinalainen järjestö on ilmoittautunut jonkin iskun tekijäksi. Toisinaan ryhmät ovat myös tehneet yhteistyötä iskujen toteuttamisessa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat