Israelin iskuissa taas siviiliuhreja

Silminnäkijöiden mukaan Israelin joukot ampuivat aamuvarhaisella kranaatteja palestiinalaiskoteihin. Israelin pääministeri Ehud Olmert on pahoitellut siviilien kuolemaa. EU on tuominnut jyrkästi Israelin hyökkäykset.

Ainakin 23 palestiinalaista on saanut surmansa Israelin iskuissa varhain aamulla. Kahdeksantoista kuoli Beit Hanunin kaupungissa Gazassa ja viisi Länsirannalla.

Palestiinalaisten terveysministeriön mukaan Israelin armeija surmasi 18 siviiliä Beit Hanunissa. Lisäksi yli 50 ihmistä haavoittui.

Monet uhreista olivat lapsia. Kuolleiden joukossa oli 13 henkeä yhdestä perheestä.

Silminnäkijöiden mukaan Israelin joukot ampuivat kranaatteja palestiinalaiskoteihin aamuvarhaisella. Israelin armeijan mukaan sen tarkoituksena oli vastata palestiinalaisten raketti-iskuihin. Kranaatit ilmeisesti harhautuivat.

Israelin pääministeri Ehud Olmert pahoitteli siviilien kuolemaa ja tarjosi humanitaarista apua haavoittuneille. Israel aikoo kuitenkin jatkaa iskujaan Gazan alueella.

Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas sanoi, että Israel tuhosi iskullaan kaikki mahdollisuudet rauhaan. Hän myös tuomitsi asiaan liittyneen "kansainvälisen hiljaisuuden".

Siviilien surma suututti palestiinalaisten äärijärjestön Hamasin. Palestiinalaisten pääministeri Ismail Hania vaatii YK:n turvallisuusneuvostoa hätäistuntoon tapauksen vuoksi.

Hamas-johtoisen hallituksen edustaja kommentoi Gazan iskua sanomalla, että "Israelin valtio on pyyhkäistävä pois maan päältä".

EU tuomitsi Israelin hyökkäykset

EU on tuominnut jyrkästi Israelin hyökkäykset.

- Gazan tapahtumat ovat syvästi järkyttäviä. Israelilla on oikeus puolustaa itseään, mutta ei viattomien siviilien kustannuksella, unionin ulkosuhteista vastaava komissaari Benita Ferrero-Waldner sanoi.

Ferrero-Waldner peräänkuulutti sekä Israelia että palestiinalaisia noudattamaan toimissaan kansainvälisiä humanitaarisia säädöksiä.

Länsirannalla lähellä Jeninin kaupunkia Israelin armeija surmasi viisi ihmistä. Armeijan mukaan iskun kohteena oli etsintäkuulutettuja palestiinalaisia.

(MTV3-STT-AFP-Reuters-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat