Israelin hyökkäys nosti öljyn hinnan ennätyskorkealle

Arvioiden mukaan syynä nousupyrähdykseen oli Lähi-idän jännitteiden kasvaminen. Lisäksi öljymarkkinoilla huolta aiheuttivat Nigerian öljyputkivuodot.

Israelin hyökkäys Libanoniin kiritti raakaöljyn hinnan ennätyskorkealle. Aamupäivällä Yhdysvaltain viitelaadun tynnyrihinta lähenteli jo 76 dollaria ja Brent-laatukin oli yli dollarin ylämäessä.

Markkina-arvioiden mukaan pääsyy uuteen nousupyrähdykseen oli Lähi-idän jännitteiden kasvaminen. Israelin hyökkäys Libanoniin kiristi alueen tunnelmia entisestään. Markkinoilla hermoiltiin myös Iranin ydinkiistasta, jonka odotetaan etenevän YK:n turvaneuvostoon ensi viikolla.

-Geopoliittiset jännitteet ovat kiristyneet. Olemme siirtymässä uuteen vaiheeseen Iranissa ja Israelissa, summasi eräs investointipankkiiri.

Huolia öljymarkkinoilla lisäsivät vuodot italialaisen Agipin öljyputkissa Nigeriassa. Nigerian kapinallisten hyökkäykset ovat jo pitempään supistaneet Royal Dutch Shellin tuotantoa maassa yli 470000 tynnyrillä vuorokaudessa.

Öljyn hintapaine hellitti hieman alkuillasta. Yhdysvaltalaislaadun elokuun toimitusten hinta liikkui 75,77 dollarissa tynnyriltä. Pohjanmeren Brentillä tehtiin kauppoja 75,51 dollarin tynnyrihinnalla.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat