Israelin helikopterit iskivät Gazaan

Israelin helikopterit iskivät ohjuksin palestiinalaisten turvallisuusviranomaisten rakennuksiin Rafahissa Gazan palestiinalaisalueen eteläosassa varhain tänä aamuna.

Silminnäkijöiden mukaan ainakin yhdeksän ohjusta osui palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin eliittijoukkojen, sotilastiedustelun ja poliisin rakennuksiin. Jo etukäteen evakuoiduista rakennuksista kaksi tuhoutui ja kolmas vaurioitui.

Israelin armeijan mukaan ohjusiskut olivat kosto palestiinalaisten Gazan kaistan eteläosassa tekemistä kranaattihyökkäyksistä juutalaisia siirtokuntia vastaan.

Rafahissa tuhoutui Israelin iskuissa myös sähkömuuntaja, minkä vuoksi koko kaupunki pimeni, kertoivat turvallisuuslähteet. Rafahin sairaalalähteiden mukaan ainakin kymmenen ihmistä haavoittui iskussa.

Israel on jo useiden päivien ajan iskenyt palestiinalaiskohteisiin eri puolella Gazaa ja Länsirantaa. Iskut jatkuivat tänään siitäkin huolimatta, että Israelin ja palestiinalaisten turvallisuusviranomaiset tapasivat toisensa eilen ja Arafat kertoi pidättäneensä lisää terroristeiksi epäiltyjä palestiinalaisia. Tapaamiseen osallistui myös Yhdysvaltain rauhanvälittäjä kenraali Anthony Zinni.

Turvallisuusviranomaisten tapaaminen oli israelilaislähteiden mukaan "hankala". Palestiinalaiset puolestaan kertoivat vain, että turvallisuusviranomaiset olivat sopineet tapaavansa uudelleen sunnuntaina.

Arafatin matka mutkistuu

Israelilla on oikeus estää Jasser Arafatin matkustelu palestiinalaisalueiden ulkopuolelle, sanoi nimettömänä pysytellyt korkea-arvoinen israelilainen poliitikko tänään.

Arabiliiton pääsihteeri Amr Moussa on kertonut, että Arafat saattaa matkustaa Qatariin islamilaisten maiden järjestön kokoukseen. -Tutkimme Arafatin esittämän matkustuspyynnön ja varaamme oikeuden hylätä tai hyväksyä sen, kertoi israelilaispoliitikko uutistoimisto AFP:lle.

Arafat on tällä haavaa Jordanjoen länsirannalla sijaitsevassa Ramallahissa, joka on israelilaisten saartama. Kaksi Arafatin käyttämää helikopteria tuhoutui ja kolmas vaurioitui pahoin Israelin tekemässä ohjusiskussa Gazan kaistalla viime maanantaina.

Islamilaisten maiden ulkoministerin on määrä keskustella Dohassa Qatarissa "tilanteen kehityksestä palestiinalaisalueilla", kertoi Qatarin ulkoministeriön tiedottaja.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat