Israelin hallitus tulikokeessa

Israelin parlamentti ja maan hallitus ovat joutuneet tukkanuottasille talouspolitiikan takia. Pääministeri Benjamin Netanyahun johtama hallitus joutuu tulikokeeseen tänään, kun parlamentti äänestää hallituksen luottamuksesta.

Parlamentin vasemmistosiiven tavoite kaataa Netanyahun hallitus tuskin kuitenkaan toteutuu. Vaikka jopa hallitukseen kuuluvat puolueet ovat narisseet Netanyahun hallituksen toimista, oppositio tuskin saa kasaan hallituksen kaatamiseen tarvittavaa äänimäärää. Israelin perustuslain mukaan 61 parlamenttiedustajan täytyy luottamusäänestyksessä äänestää hallitusta vastaan.

Tärkeään asemaan Israelin politiikassa on noussut venäläisten maahanmuuttajien puolue. Israelin radion mukaan pääministeri Netanyahu onkin luvannut Venäjältä muuttaville juutalaisille 71 miljoonan dollarin avustuksen. Puolue vakuutti eilen tukevansa hallitusta epäluottamusäänestyksessä.

Asiat muuttuvat Israelin politiikassa, kävi äänestyksessä miten kävi. Entisen puolustusministerin Ariel Sharonin odotetaan ottavan valtiovarainministerin tehtävät hoitaakseen luottamusäänestyksen jälkeen.

Sharon on myös vaatinut, että hänet otetaan ulkoministeri David Levyn ja nykyisen puolustusministerin Yitzhak Mordechain rinnalle hoitamaan Israelin turvallisuuspolitiikkaa. Sharon pakotettiin eroamaan puolustusministerin tehtävistä useiden palestiinalaisten hengen vaatineen verilöylyn jälkeen vuonna 1982.
(STT-DPA-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat