Israelin hallitus keskusteli vetäytymisestä

Israelin hallitus käsitteli tänä iltana kysymystä Israelin joukoista Libanonissa. Ulkoministeri Ariel Sharon kannattaa ajatusta joukkojen asteittaisesta vetämisestä alueelta, kun taas puolustusviranomaiset vastustavat sitä voimakkaasti.

Pääministeri Benjamin Netanyahu vieraili juuri ennen hallituksen kokousta Israelin ja Libanonin välisellä rajalla ja vahvisti, ettei hän kannata yksipuolista vetäytymistä. Netanyahu vakuutti, että Israel kostaa islamilaisen Hizbollah-järjestön iskut, joita se on tehnyt israelilaisjoukkoja vastaan Etelä-Libanonissa.
-Niin kauan kuin emme voi vetäytyä Libanonista niin, että se takaisi Pohjois-Israelin asukkaiden turvallisuuden, jäämme sinne, Netanyahu sanoi.
Pääministeri määräsi hallituksen pohtimaan Libanon-politiikkaansa sen jälkeen, kun Hizbollah oli kiihdyttänyt Israelin vastaisia iskujaan Etelä-Libanonissa. Kahden viikon aikana ainakin seitsemän israelilaissotilasta on kuollut iskuissa.

Ulkoministeri Sharon on ehdottanut, että joukot vedettäisiin asteittain pois Israelin julistamalta turvallisuusvyöhykkeeltä. Vetäytymisen ehtona Libanonin ja Syyrian pitäisi turvata Israelin ja Libanonin välinen raja, jotta rajan yli tehtäviltä iskuilta vältyttäisiin. Jos näin ei tapahdu, Israel kostaisi iskut hyökkäämällä niin sotilas- kuin siviilikohteisiin, Sharon on todennut.

Israelin sotilasviranomaiset vastustavat ehdotusta jyrkästi. Samaan aikaan israelilainen sanomalehti kertoi, että Israelin turvallisuuspalvelun edustaja on käynyt Libanonin ja Syyrian kanssa salaisia neuvotteluja, jotka koskevat israelilaisjoukkojen osittaista vetämistä Etelä-Libanonista ja rauhanneuvottelujen jatkamista. Maariv-lehden mukaan Israel olisi tarjonnut osittaista vetäytymistä, jos se saisi turvatakuut Israelin ja Libanonin välisen rajan turvallisuudesta ja jos kaksi vuotta sitten keskeytyneet rauhanneuvottelut saataisiin taas käyntiin.

Kymmenet israelilaiset osoittivat tänään mieltään pääministerin kanslian ulkopuolella vaatien Israelia vetäytymään heti Libanonista. Yhdysvallat kehotti tänään Israelia ja Libanonia "osoittamaan maksimaalista pidättyväisyyttä" Etelä-Libanonissa.
(STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat