Israelin hallitus hyväksyi Gazan siirtokuntien tyhjentämisen

Israelin hallitus on hyväksynyt selvällä äänienemmistöllä siirtokuntien poistamisen Gazan alueelta.

Israelin hallitus on päättänyt juutalaissiirtokuntien evakuoimisesta Gazan kaistalta, joka kuuluu Israelin vuoden 1967 sodassa miehittämiin palestiinalaisalueisiin. Historiallinen päätös hyväksyttiin luvuin 17-5. Sen toivotaan avittavan Lähi-idän rauhanneuvotteluja: Gazan kaista on osa aluetta, jonne palestiinalaiset havittelevat itsenäistä valtiota.

- Tämä ei ole helppo päivä. Tämä ei ole onnellinen päivä, "loitontamissuunnitelman" arkkitehti, pääministeri Ariel Sharon sanoi ennen hallituksen äänestystä.

Moni israelilaistaho on tuominnut suunnitelman antautumisena palestiinalaisten terrorin edessä. Useat siirtokuntalaiset ovat vakuuttaneet jäävänsä paikoilleen, kun siirtokuntia ryhdytään tyhjentämään heinäkuussa.

Päätös merkitsee syyskuuhun mennessä pakkomuuttoa 8500 palestiinalaiselle, jotka asuvat Gazan 1,3 miljoonan palestiinalaisen keskuudessa. Lisäksi Länsirannan pohjoisosasta tyhjennetään neljä pientä siirtokuntaa, joissa asuu yhteensä 300 ihmistä.

Israel on varannut muuttoon liki 770 miljoonan euron suuruisen summan. Siirtokuntien 1800 perheelle on luvassa 230 000 euron suuruinen muuttoavustus. Asuinrakennukset ja synagogat on tarkoitus jyrätä maan tasalle muiden rakennusten ja infrastruktuurin jäädessä paikoilleen.

Myös Israelin armeijan on määrä vetäytyä Gazasta. Armeija valvoo jatkossakin Gazan Israelin- ja Egyptin -vastaisia rajoja.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat