Israelin entinen pääministeri työväenpuolueen johtoon

Liikemiehenä viime vuodet toiminut Eduh Barak teki näyttävän paluun Israelin politiikkaan.

Israelin entinen pääministeri Ehud Barak on valittu työväenpuolueen johtoon.

Barak sai Israelin radion arvion mukaan 53 prosenttia annetuista äänistä. Hänen vastaehdokkaansa, entisen laivaston johtajan ja sisäisen turvallisuuspalvelun Shin Bethin johtajan Ami Ayalonin äänisaalis jäi 46 prosenttiin.

Prosentti äänestäjistä jätti tyhjän lapun. Vaaleissa äänesti 103 000 äänioikeutettua.

65-vuotias Barak on Israelin palkituin sotilas. Hän vetäytyi päivänpolitiikasta pian sen jälkeen, kun epäonnistui Camp Davidin rauhanneuvotteluissa vuonna 2000. Sen jälkeen hän on menestyksekkäästi toiminut liikemiehenä.

Uusi puoluejohtaja Barak ottaa edellisen puoluejohtajan Amir Peretzin paikan myös maan hallituksessa, jossa Perez on toiminut puolustusministerinä.

Palamentti valitsee tänään presidentin

Israelin parlamentti eli knesset valitsee tänään maalle uuden presidentin. Äänestyksestä odotetaan tasaista taistoa veteraanipoliitikko Shimon Peresin ja oikeistolaisen Likud-puolueen Reuven Livlinin välille.

Israelissa presidentin virka on lähinnä seremoniallinen. Raiskausepäilyn takia virantoimituksesta pidätetyn nykyisen presidentin Moshe Katsavin toimikausi päättyy muodollisesti heinäkuussa.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat