Israelin budjettiäänestys siirtyi sunnuntaille

Israelin hallitus on lykännyt valtion tämänvuotista budjettia koskevan äänestyksen viikonlopulle. Hallitus päätti asiasta myöhään torstai-iltana sen jälkeen, kun maan ulkoministeri David Levy ilmoitti eroavansa budjettiesityksen vuoksi. Levyn mielestä esitys ei ollut oikeudenmukainen köyhiä kohtaan.

Siirrolla hallitus haluaa antaa pääministeri Benjamin Netanyahulle aikaa selvittää kiista ulkoministerin kanssa. Uuden aikataulun mukaisen äänestyksen on määrä alkaa sunnuntaiaamuna. Pääministerin toimiston mukaan Netanyahu on valmis tekemään budjettiin myönnytyksiä, jotta Levy ei eroaisi.
-Pääministeri tutkii keinoja, joilla Levyn vaatimukset voitaisiin ainakin osittain ottaa huomioon veroja korottamatta, kertoi toimiston edustaja Israelin televisiolle.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Israelin hallituksen on lykättävä budjettiesitystä koskevaa äänestystä pääministerin pyynnöstä. Israelin radion mukaan Levyn painostukseen alistuminen on kova isku Netanyahulle. Sitä osattiin kuitenkin odottaa, koska Levy ilmoitti eroavansa vasta äänestyksen jälkeen ja jätti siten sovinnon oven raolleen.

Levyn mukaan pääministeri Benjamin Netanyahu ei ole pitänyt kiinni Levyn keskustalaiselle Gesher-puolueelle annetuista lupauksista, joiden mukaan mm. työttömyyttä pyritään lieventämään ja köyhien perheiden asumistukia korotetaan. Levy syytti Netanyahua lisäksi siitä, ettei tämä ole onnistunut edistämään palestiinalaisten ja israelilaisten rauhanhanketta. Levyn puolueella on viisi edustajaa 120-jäsenisessä parlamentissa. Netanyahun hallituskoalitiolla ei liene vaikeuksia ajaa budjettia läpi ilman Levyn tukeakin, mutta ulkoministerin ero olisi paha isku hallitukselle.
(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat