Mainos

Israelin armeija tunkeutui itsehallintoalueelle

Satoja Israelin armeijan sotilaita tunkeutui keskiviikkona palestiinalaisten itsehallintoalueella sijaitsevaan Ramallahin kaupunkiin sen jälkeen kun palestiinalaiset poliisit ja israelilaissotilaat olivat ammuskelleet toisiaan, kertoivat silminnäkijät.

Sairaalalähteiden mukaan ainakin neljä palestiinalaista sai surmansa yhteenotoissa. Kolme kuolleista oli palestiinalaisia poliiseja. Useiden vakavasti loukkaantuneiden odotettiin menehtyvän vammoihinsa. Tiettävästi myös israelilaisia sotilaita haavoittui. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Israelin asevoimat tunkeutuu palestiinalaisten itsehallintoalueelle.

Jerusalemissa ja eri puolilla Länsirantaa puhkesi jo aiemmin keskiviikkona levottomuuksia Jerusalemin vanhassa kaupungissa sijaitsevan kiistellyn tunnelin vuoksi. Poliisi ampui kumiluoteja ja kyynelkaasua hajottaakseen kiviä heitelleet sadat opiskelijat. Yhteenotoissa loukkaantui alustavien tietojen mukaan ainakin 200 ihmistä. Useiden loukkaantuneiden tila oli sairaalalähteiden mukaan vakava.

Palestiinalaislähteiden mukaan myös yksi palestiinalaisten itsehallintoneuvoston ministeri loukkaantui poliisin hajotettua mielenosoituksen Jerusalemissa.

Arkeologinen tunneli sytytti kiistat

Palestiinalaisten johto kehotti ihmisiä osoittamaan mieltään sen jälkeen kun israelilaiset avasivat eilen toisen sisäänkäynnin Jerusalemin vanhan kaupungin alla kulkevaan arkeologiseen tunneliin. Tähän saakka turistit ovat päässeet tunneliin vain juutalaisten kaupunginosassa lähellä Itkumuuria sijaitsevasta sisäänkäynnistä. Kiistelty uusi ovi aukaistiin Via Dolorosalle eli vanhan kaupungin arabikorttelin keskelle.

Tunneli kulkee kuitenkin suoraan muslimien kolmanneksi tärkeimmän pyhäkön, Al-Aqsan moskeijan alta. Lähellä on myös toinen kuuluisa pyhättö, Kalliomoskeija. Palestiinalaisten mukaan uuden sisäänkäynnin avaaminen järkyttää tasapainoa kaupungissa, joka on pyhä sekä muslimeille, juutalaisille että kristityille.

Ranskassa vieraileva Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu piti tunnelin herättämää vastarintaa perusteettomana ja syytti palestiinalaisten johtajia vastuuttomiksi. Netanyahu sanoi aikovansa soittaa Egyptin presidentille Hosni Mubarakille ja pyytää tätä rauhoittamaan palestiinalaisten tunteita.

Mm. Ranska ja Jordania arvostelivat tänään Israelin hallituksen tunnelipäätöstä. Arabimaiden yhteistyöjärjestö, Arabiliitto, ilmoitti pitävänsä torstaina hätäkokouksen kiistan tiimoilta. Järjestön mukaan Israel haluaa tuhota Al-Aqsan moskeijan ja rakentaa paikalle "kolmannen juutalaisen temppelin", joka muistuttaa kuningas Salomon aikoina paikalla seissyttä pyhättöä.
(STT-Reuter-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.