Israelin armeija tuhosi palestiinalaisten radioaseman

Kostonkierre Lähi-Idässä jatkuu. Israel tuhosi aamulla palestiinalaisten radioaseman. Myöhemmin Israelin armeijan panssarit tunkeutuivat palestiinalaiskylään länsirannalla.

Israelin joukot ovat varhain tänään tuhonneet palestiinalaisten radioaseman Ramallahissa Länsirannalla.

Israelin armeijan tiedotteen mukaan hyökkäys liittyi Haderan torstaiseen terrori-iskuun, jossa palestiinalaismies surmasi kuusi israelilaista juhlavierasta.

Sotilaat tunkeutuivat Palestiinan Ääni -radioaseman viisikerroksiseen toimistorakennukseen ja sijoittivat eri puolille räjähteitä. Räjähdykset sytyttivät talon tuleen ja puolet siitä romahti. Rakennuksessa oli myös Palestiinan television studioita.

Sotilaat olivat ennen räjäyttämistä tyhjentäneet rakennuksen ihmisistä ja karkottaneet ohikulkijat kauemmaksi. Paikalla oli parikymmentä israelilaista panssariajoneuvoa ja joukko puskutraktoreita.

Syytöksiä väkivallan lietsomisesta

Israel on syyttänyt palestiinalaisradiota väkivaltaisuuksien lietsomisesta. Palestiinalaiset ovat torjuneet syytökset ja sanoneet Israelin yrittävän vaientaa palestiinalaismedian.

Palestiinan äänen johtaja Bassem Abusumaya kertoi myöhemmin eilen, että asema oli jatkanut lähetyksiään muilla kanavilla. Palestiinalaisten johto tuomitsi iskun ja totesi lausunnossaan, että se tehtiin "Palestiinan äänen hiljentämiseksi, jotta maailma ei enää saisi tietää, minkälaisia julmuuksia Israel miehittäjänä tekee kansallemme". Samalla palestiinalaisjohtajat vaativat YK:ta ja ihmisoikeusjärjestöjä tuomitsemaan iskun.

Noin kuukausi sitten Israelin armeija tuhosi Palestiinan äänen radiolähettimen. Asema on sen jälkeen toiminut epäsäännöllisesti muiden lähetyskanavien kautta.

Israelilaiset joukot partioivat tänään palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin päämajan lähellä Ramallahin toisessa osassa. Israel määräsi Arafatin väkivaltaisuuksien vuoksi matkustuskieltoon 3. joulukuuta.

Israelin panssarit palestiinalaiskylään

Israelin armeijan panssarivaunuja tunkeutui tänään palestiinalaiskylään Länsirannalla lähellä Tulkarmin kaupunkia, kertoivat silminnäkijät.

Silminnäkijöiden mukaan useat panssarivaunut läheisestä Israelin armeijan tukikohdasta tunkeutuivat Iktaban kylään. Kymmeniä vaunuja liikkui kylän ympäristössä.

Israelin armeija ei heti kommentoinut tietoa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat