Israelin armeija surmasi pakolaisleirillä

Yhteenotot jatkuvat Gazan alueella. Israelin panssarivaunujen tulitus surmasi tänään ainakin kuusi palestiinalaista Gazassa. Lisäksi tulituksessa loukkaantui ainakin 25 henkilöä.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun israelilaisia puskutraktoreita suojanneita neljää panssarivaunua kohden oli avattu tuli. Panssarivaunut vastasivat tulitukseen kranaatein, joista yksi osui kouluun ja kaksi muuta asuintaloihin.

Puskutraktorit olivat Rafahissa, koska israelilaisten valvomalle Etelä-Gazan ja Egyptin väliselle rajalle ollaan rakentamassa muuria. Tilannetta kiristää se, että Rafahin kaupunki on palestiinalaisten hallinnassa.

Eilen samalle kadulle Rafahissa tunkeutui kaksi Israelin panssarivaunua, jotka myös olivat avanneet tulen. Tuolloin haavoittui 16 ihmistä, joista 9 oli lapsia.

Viime viikolla 140 000 asukkaan Rafahissa kuoli ainakin kuusi ihmistä Israelin joukkojen tunkeuduttuaan Rafahiin. Suurin osa uhreista oli lapsia.

Tämänpäiväisten kuolonuhrien arvellaan aiheuttavan lisää ongelmia, jo ennestään tulenarkaan tilanteeseen Gazan alueella. Israelin armeija ei ole vielä kommentoinut tapahtunutta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat