Israelilta kova väite: Tämä kuuluisa kuva onkin lavastettu

Mies ja poika ovat kyyristyneinä betonimuurin suojassa keskellä tulitusta. Poika huutaa kauhusta. Mies tarraa tiukasti kiinni huutavan lapsen käsivarresta.

Ranskalaisen France 2 -tv-kanavan kameramies kuvasi järkyttävän tapahtuman videolle Netzarimissa Gazan kaistalla 30. syyskuuta vuonna 2000. Tulituksen on kerrottu päättyneen 12-vuotiaan Muhammad-pojan kuolemaan. Pojan isän, Jamal al-Duranin, kerrottiin haavoittuneen vakavasti.

Tunteita herättävästä kuvasta tuli symboli palestiinalaisten kansannousulle, joka oli alkamassa samoihin aikoihin syksyllä 2000.

Kuva painettiin postimerkkeihin ja julisteisiin ympäri arabimaailmaa. Myös terrorijärjestö al-Qaida lainasi kuvaa Yhdysvaltain 9/11-iskujen jälkimainingeissa.

Israel: Kuva on lavastettu ja poika elossa

Vielä 13 vuotta kuvan ottamispäivän jälkeen kiista Muhammad al-Duranin kuolemasta jatkuu. Israelin tässä kuussa julkaiseman oman tutkimusraportin mukaan koko tapahtuma on lavastettu propagandatarkoituksiin.

Pääministeri Benjamin Netanjahun teettämässä ja hyväksymässä raportissa todetaan, että kuvan poika ei kuollut eikä ehkä edes haavoittunut tulituksessa.

Silminnäkijöillä on kuitenkin hyvin erilainen näkemys tapahtumista.

Brittilehti The Guardianin kirjeenvaihtaja Suzanne Goldenberg kävi tutkimassa paikkaa pian tapahtuman jälkeen. Hän totesi raportissaan, että pienellä alueella betonimuurissa oli 15 luodin lävistämää reikää ja kuivunutta verta.

Lähes kaikki luodin reiät olivat Goldenbergin mukaan vyötäröä alemmalla tasolla. Muurin muut osat olivat lähes vahingoittumattomat.

– Tämä antaa vaikutelman, että Israelin armeijan tulituksen kohteena olivat nimenomaan isä ja poika, sanoo Goldenberg raportissaan.

Goldenberg kertoo myös jututtaneensa vapaaehtoista ensihoitajaa Bassam al-Bilbaysia, joka oli saapunut paikalle pian tulituksen jälkeen.

– Poika hengitti vielä, kun pääsimme ambulanssille. Mutta kun avasimme ambulanssin ovet, he alkoivat ampua uudestaan, sanoo al-Bilbays.

Ambulanssikuski kuoli tulituksessa.

Isä valmis avaamaan poikansa haudan

Israelin tuoreen raportin ovat tyrmänneet France 2 -tv-kanavan kameramies Talal Abu Rahma sekä isä Jamal al-Dura. Kaikki ovat valmiita todistamaan tapahtumista riippumattoman kansainvälisen komission edessä.

Isä Jamal on ilmoittanut, että hänen poikansa hauta voidaan avata, jotta jäänteistä saataisiin tarvittavat dna-analyysit oikeustieteellistä tutkimusta varten.

– Israel sanoo, ettei poikani ole kuollut. Voitko kuvitella, miltä se tuntuu isästä, joka on menettänyt lapsensa? Heillä on kaikki teknologia ja välineet selvittää asia. Jos poikani ei ole kuollut, niin tuokaa hänet sitten minulle, sanoo Jamal The Guardian -lehden haastattelussa.

55 sekunnin mittaisen videon tulituksesta kuvannut kameramies Abu Rahma ei ole yllättynyt Israelin komission tekemän raportin johtopäätelmistä.

– Kenen intresseissä kyseinen komitea toimii? Olen valmis todistamaan asiasta minkä tahansa kansainvälisen komission edessä, sanoo 27 vuotta toimittaja-kuvaajana toiminut Abu Rahma.

Israelin syytöksiä tilanteen ja videon lavastamisesta mies pitää hämmentävinä.

– Kukaan ei ole koskaan aikaisemmin syyttänyt minua puolueellisuudesta, sanoo France 2:n lisäksi muun muassa CNN:lle kuvannut Abu Rahma.

Israel: Poika elossa videolla

Israelin raportti pohjautuu armeijan selontekoon, France 2:n videomateriaaliin ja lääketieteellisiin lausuntoihin.

Raportin mukaan väitteet pojan kuolemasta kumoutuvat videomateriaalin viimeisissä otoksissa, joita France 2 ei ole esittänyt. Niissä poika vaikuttaa raportin mukaan olevan elossa.

Israelin mukaan ei ole olemassa mitään todisteita siitä, että Jamal tai poika olisivat haavoittuneet vakavasti.

– Päinvastoin, lukuisat seikat viittaavat siihen, ettei kaksikkoon ole osunut ainuttakaan luotia, todetaan raportissa.

Videomateriaalin viimeiset sekunnit paljastavat Israelin mukaan tilanteen olleen lavastettu.

– Muhammad nostaa kätensä ja katsoo kameraan. Tämä on selvästi tarkoituksenmukainen ja kontrolloitu liike.

Raportissa todetaan lisäksi, että kameramies Abu Rahman selostus tapahtumien kulusta ”on täynnä ristiriitaisuuksia, epäjohdonmukaisuuksia ja valheita”.

Israelin mukaan myös France 2 –kanavan Jerusalemin toimiston päällikön Charles Enderlinin, kameramies Abu Rahman, isäJamal al-Duranin sekä palestiinalaisten lääkäreiden antamat selonteot ovat täynnä ristiriitaisuuksia ja valheita.

The Guardian -lehden mukaan Israelin komissio ei kuitenkaan ottanut kahdeksan kuukautta kestäneen tutkimusten aikana kertaakaan yhteyttä Jamaliin, Abu Rahmaan tai Enderliniin.

Lue myös:

    Uusimmat