Israelilaisten enemmistö tukee palestiinalaisvaltiota

Useimmat israelilaiset haluaisivat hallituksensa allekirjoittavan palestiinalaisten kanssa rauhansopimuksen, joka sisältäisi palestiinalaisen valtion tunnustamisen ja uusia alueluovutuksia, ilmeni tänään julkistetusta mielipidekyselystä. Kaksi kolmasosaa haastatelluista uskoi, että tuleepa Israeliin toukokuisten vaalien jälkeen millainen hallitus hyvänsä, se allekirjoittaa tuollaisen sopimuksen palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin kanssa.

Tel Avivin yliopiston rauhantutkimuslaitos haastatteli puhelimitse 500:aa Israelin juutalaista. Heistä 55 prosenttia tuki rauhansopimusta, joka toisi palestiinalaisille itsenäisyyden ja johtaisi Israelin vetäytymään lisää miehittämiltään alueilta. Sellaista sopimusta vastusti 39 prosenttia haastatelluista. Kuusi prosenttia ei ottanut kantaa asiaan.

Vaikka nykyinen Benjamin Netanyahun hallitus vastustaa palestiinalaisen valtion perustamista, arvioi 63 prosenttia haastatelluista myös hänen myöntyvän palestiinalaisten itsenäisyyteen. Netanyahun Likud-puolueen ja kovan linjan Kansallisen uskontopuolueen kannattajista 55 prosenttia uskoo, että tuollainen rauhansopimus allekirjoitetaan. Työväenpuolueen kannattajista 76 prosenttia ja vasemmistolaisen Meretzin kannattajista 87 prosenttia on aivan varma rauhansopimuksen syntymisestä.
(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat