Israelilaiset tukevat Barakin hallituskoalitiota

Israelin uudenuutukainen hallitus nauttii maan enemmistön suosiota. Tänään julkistetun mielipidemittauksen mukaan kaksi kolmasosaa israelilaisista tukee tulevan pääministerin Ehud Barakin kokoamaa laajapohjaista hallituskoalitiota.

Sanomalehti Yediot Aharonotin mukaan 66 prosenttia kyselyyn vastanneista luonnehti Barakin johtamia hallitusneuvotteluja hyviksi tai tyydyttäviksi. Kolmekymmentä prosenttia haastatelluista oli pettyneitä hallitusneuvotteluihin ja neljä prosenttia ei ottanut kantaa asiaan.

Haastatelluista vain 33 prosenttia sanoi olevansa iloisia ultraortodoksipuolue Shasin kuulumisesta hallitukseen. Monet maallistuneet juutalaiset eivät ole olleet tyytyväisiä Shasin tapaan kanavoida varoja uskonnollisille instituutioille tai yrityksiin ajaa läpi tiukkaa uskonnollista lakia.

Barak sai hallitusneuvottelunsa valmiiksi eilen. Uuteen työväenpuolueen ja sefardijuutalaisten Shasin johtamaan laajaan hallituskoalitioon kuuluu seitsemän puoluetta. Koalition tukena on 75 jäsentä 120-paikkaisesta parlamentista, knessetistä, mikä varmistaa hallitukselle laajan kannatuksen esimerkiksi rauhanponnistelujen läpiviemisessä.

Barak on sanonut, että tulevan hallituksen tavoitteena on saada aikaan rauhansopimus palestiinalaisten, Syyrian ja Libanonin kanssa. Perjantaina Barak ja palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat ilmoittivatkin tapaavansa pian rauhanneuvottelujen merkeissä. Israelin entinen pääministeri Benjamin Netanyahu jäädytti Lähi-idän rauhanprosessin viime joulukuussa.

Hallitukseen kuuluu työväenpuolueen ja ääriuskonnollisen Shas-puolueen lisäksi sodanvastainen ja maallinen Meretz-puolue, nationalistinen Kansallinen uskontopuolue, venäläisjuutalaisten Yisrael ba-Aliya -puolue ja äärijuutalainen Yhdistyneen Toorajuutalaisuuden puolue.
Barakin on määrä esitellä uusi, myös palestiinalaisten tervetulleeksi toivottama hallitus knessetille keskiviikkona.

Clinton tuki pakolaisia

Uuden hallituksen alkutaivalta on jo ehtinyt varjostaa kiista Yhdysvaltain presidentin Bill Clintonin lausunnosta. Clinton sanoi eilen tukevansa palestiinalaisten pakolaisten oikeutta palata koteihinsa ja asua missä he haluavat.
Palestiinalaiset ottivat Clintonin lausunnon vastaan ilolla, mutta tuleva pääministeri Barak reagoi lausuntoon terävästi sanoen, että Israel ei voi hyväksyä palestiinalaispakolaisten kotiinpaluuta suosivaa kannanottoa.

-Tämä vaikuttaa väärinkäsitykseltä, joka pitää selvittää, sanoi Barakin tiedottaja David Ziso tänään. Israel katsoi Clintonin lausunnon ilmaisevan Yhdysvaltain hyväksyntää yli 700 000 Israelista paenneen arabin palaamiselle koteihinsa ja tuomiota juutalaisten siirtokuntien rakentamiselle. Israelin perustamisen ja vuoden 1967 sodan seurauksena maailmassa lasketaan olevan noin kolme miljoonaa arabipakolaista.

Israel ei ole sulkenut pois mahdollisuutta palestiinalaisten palaamisesta Länsirannalle ja Gazaan osana lopullista rauhansopimusta, mutta se vastustaa tiukasti pakolaisten paluuta Israeliin peläten, että pakolaisten paluu tekisi juutalaisista maassa vähemmistön.
Barakin tiukka vastaus Clintonille tuli yllättäen, sillä tuleva pääministeri on kieltäytynyt kommentoimasta diplomaattisia tai poliittisia asioita siitä lähtien, kun hänet kuusi viikkoa sitten valittiin hallituksenmuodostajaksi.
(STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat