Israel varaa oikeuden vaatia palestiinalaispakolaisten luovutusta

Israel varaa itselleen oikeuden vaatia Kyprokseen eilen kuljetettujen kolmentoista palestiinalaisen luovutusta, sanoi Israelin puolustusministeri Shimon Peres perjantaina Roomassa.

-Noiden ihmisten käsissä on veren haju. He ovat tappaneet ihmisiä, Peres sanoi toimittajille tavattuaan Italian pääministerin Silvio Berlusconin. Israelin kanta on Peresin mukaan hyvin selvä. Israel varaa itselleen oikeuden vaatia palestiinalaisten luovuttamista ja saattamista oikeuteen. Israel edellyttää myös, että palestiinalaisten tulevat isäntämaat "pitävät heitä silmällä".

Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja ei usko, että Suomi joutuu ottamaan vastaan Jeesuksen Syntymäkirkosta vapautettuja palestiinalaisia. Israelin terroristeiksi syyttämät 13 palestiinalaista odottaa Kyproksessa pääsyä EU-maihin. EU:n ulkoministerit käsittelevät asiaa ensi maanantaina.

- Tottakai me olemme solidaarisia siinä, mitä yhteisesti päätetään, mutta EU:n jäsenmaitakin on 15 ja tässä on kyse kolmestatoista, eli suurten maiden osuus on varmastikin siitä päältä pois. On hyvin epätodennäköistä, että tulisi eteen tilanne, jossa Suomen olisi otettava palestiinalaisia vastaan.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat