Israel tunkeutui palestiinalaiskaupunkiin

Israelin armeijan jalkaväen yksikkö on tunkeutunut kolmen panssarivaunun tukemana Länsirannan Tulkarmin palestiinalaiskaupunkiin, palestiinalaiset turvallisuuslähteet kertovat. Operaatio tapahtui varhain maanantaiaamuna. Tulkarmin kaupunki kuuluu palestiinalaisten itsehallintoalueeseen.

Israelin armeijan edustajan mukaan kaupungista etsittiin terroristeiksi epäiltyjä, ja operaatio on jo päättynyt. Palestiinalaislähteiden mukaan Israel ei ole kuitenkaan vetäytynyt.

Uusi pommi-isku Pohjois-Israelissa

Aamulla itsemurhapommittaja räjäytti itsensä lähellä Israelin poliisin tarkastuspistettä Pohjois-Israelissa. Tekijä sai surmansa iskussa. Tietojen mukaan räjähdys ei vaatinut muita uhreja.

Palestiinalaismies räjäytti itsensä, kun poliisi pysäytti hänen autonsa tarkastuspisteellä. Yksi poliisi sai lieviä vammoja. Poliisi arveli miehen olleen matkalla Länsirannan alueelta Afulan kaupunkiin, jossa on aiemmin tapahtunut useita iskuja.

Isku on jo toinen 24 tunnin aikana. Sunnuntaina kolme ihmistä kuoli ja viitisenkymmentä haavoittui Israelissa Netanyan rannikkokaupungissa tehdyssä itsemurhaiskussa, vain runsaan kymmenen kilometrin päässä Tulkarmista. Israelilaiseksi sotilaaksi tekeytynyt palestiinalainen itsemurhapommittaja räjäytti itsensä torilla. Radikaali palestiinalaisjärjestö PFLP on ilmoittautunut Netanyan iskun tekijäksi.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat