Israel torjuu vetoomuksen tulitauosta Gazassa

Tänään yhteenotoissa on kuollut ainakin neljä ihmistä. Myös YK:n pääsihteeri Kofi Annan kehottaa osapuolia lopettamaan hyökkäykset.

Israelin pääministeri Ehud Olmert torjuu palestiinalaisten tekemän tulitaukoehdotuksen. Olmert toisti myös vaatimuksensa siepatun israelilaissotilaan vapauttamisesta ilman ehtoja.

Palestiinalaisten pääministeri Ismail Hania kehotti aiemmin tänään Israelia ja palestiinalaisia tulitaukoon Gazassa.

Hania sanoo lausunnossaan, että Lähi-itää koettelevasta kriisistä irtautumiseksi on tarpeellista, että kaikki osapuolet pidättäytyvät sotilallisista toimista.

Pääministerin vetoomus seurasi 11 päivän kiivaita taisteluita, joissa on saanut surmansa lähes 40 palestiinalaista.

Yhtenotot jatkuvat

Tänään ainakin neljä palestiinalaista kuoli ja useita loukkaantui Israelin joukkojen ja palestiinalaistaistelijoiden yhteenotossa Gazan itäosissa. Silminnäkijöiden mukaan Israel on tulittanut aluetta muun muassa helikoptereista.

Taistelut alkoivat varhain aamulla, kun Israelin joukot tunkeutuivat alueelle lähellä tärkeää Karnin rajanylityspaikkaa. Israelin armeijan sanoo etsivänsä alueelta palestiinalaistaistelijoiden käyttämiä tunneleita.

Israelin armeija ilmoitti myös, että sen joukot ovat vetäytyneet Gazan pohjoisosista Beit Lahijan kaupungista ja Israelin entisten siirtokuntien alueilta.

Annan vetoaa tilanteen rauhoittamiseksi

YK:n pääsihteeri Kofi Annan on vedonnut israelilaisiin ja palestiinalaisiin, jotta osapuolet lopettaisivat taistelut alueella.

Berliinissä vieraileva Annan kehottaa osapuolia pidättäytymään hyökkäyksistä, jotka vahingoittavat siviiliväestöä.Annan vaatii israelilaisia lopettamaan "suhteettoman" väkivallan ja palestiinalaisia vapauttamaan sieppaamansa israelilassotilaan.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat