Israel, Syyria ja Yhdysvallat tapasivat onnistuneesti

Israel ja Syyria saivat rauhanneuvottelut jälleen raiteilleen, kun osapuolet tapasivat Yhdysvaltojen kanssa eilen illalla Suomen aikaa. Aiemmin jo sovittu kolminkeskinen tapaaminen peruuntui, kun Israel ja Syyria joutuivat erimielisyyksiin asioiden käsittelyjärjestyksestä.

Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan noin tunnin kestäneen tapaamisen aikana osapuolet sopivat erityisen työryhmän perustamisesta. Työryhmän tehtävänä on selvittää rauhanneuvottelujen pääkohtia. Työryhmän odotetaan käsittelevän kaikki ongelmakohdat lähipäivien aikana. Ensimmäinen kokoontuminen on tarkoitus järjestää jo tiistain kuluessa paikallista aikaa.

Israel ja Syyria aloittivat rauhanneuvottelunsa maanantaina Yhdysvaltojen Shepherdstownissa, Washingtonin ulkopuolella. Israelin pääministerin Ehud Barakin ja Syyrian ulkoministerin Farouq al-Sharan lisäksi neuvotteluissa ovat mukana Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton ja ulkoministeri Madeleine Albright.

Neuvottelujen ensimmäinen vaihe käytiin joulukuun puolivälissä Washingtonissa. Neuvottelujen kiistakohtia ovat mm. turvallisuuskysymykset, suhteiden normalisointi ja Israelin vetäytyminen Golanilta.
(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat