Israel suostui myönnytyksiin

Israel on suostunut myönnytyksiin osoituksena halukkuudestaan sitoutua Lähi-idän rauhansuunnitelmaan.

Colin Powell

Israel ilmoittaa että se sallii yli sadantuhannen palestiinalaisen työssäkäynnin Israelin puolella. Myöhemmin määräksi täsmennettiin 25 000. Israel aikoo myös vapauttaa 180 palestiinalaista vankia.

Viranomaiset kertoivat, että päätökset tehtiin sen jälkeen kun Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell vaati molempia osapuolia sitoutumaan tiekarttana tunnettuun rauhansuunnitelmaan.

Osa vangeista on vapautettu jo tänään, loput vangit vapautetaan ja työssäkäynti sallitaan maanantaista alkaen.

Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell taivutteli sunnuntaina Israelin pääministeriä Ariel Sharonia ja palestiinalaisten pääministeriä Mahmoud Abbasia myönnytyksiin, joita edellytetään tiekartaksi kutsutussa rauhanhankkeessa. Powell kehotti Abbasia riisumaan palestiinalaistaistelijat aseista ja Sharonia helpottamaan palestiinalaisten elinoloja.

Osapuolet näyttivät pysyneen edelleen kaukana toisistaan, eikä Jerusalemissa ja Jerikossa Länsirannalla käydyissä keskusteluissa saavutettu merkittävää tulosta. Powell sanoi pitävänsä kuitenkin aikaa kypsänä tiekartan toimeenpanemiseksi:

-Odotamme yhä Israelilta joitakin selvennyksiä. Olemme päässeet kuitenkin niin pitkälle, että voimme aloittaa.
Hän kertoi korostaneensa Sharonille, että Israelin hallituksen on pyrittävä osaltaan parantamaan palestiinalaisten tilannetta.

Osapuolet patistivat toisiaan toimiin

Sharon tyrmäsi vaatimukset, jotka voisivat hänen mukaansa vaarantaa Israelin turvallisuuden. Hänen mukaansa Abbasin hallituksen pitää pystyä tekemään ensin jotakin palestiinalaisten ääriryhmien nujertamiseksi.

Abbas kehotti puolestaan Israelin viranomaisia vapauttamaan tuhannet palestiinalaiset vangit, vetämään joukkonsa palestiinalaisalueilta ja purkamaan presidentti Jasser Arafatin saarron. Hänen mukaansa tiekartta vaatii palestiinalaisilta enemmän kuin israelilaisilta.

-Tiekarttaa ei pitäisi toteuttaa valikoivalla tavalla, erottamalla yksi kohta toisesta, vaan kokonaisuutena. Olemmehan nähneet, miten edellisille suunnitelmille on käynyt, Abbas arvioi Powellin kanssa pitämässään tiedotustilaisuudessa.

Abbasin mukaan tiekartan takana olevan niin sanotun kvartetin, Yhdysvaltain, YK:n, Venäjän ja EU:n, pitäisi luoda lisäksi tehokas valvontajärjestelmä, joka pitäisi huolta siitä, että osapuolet ryhtyvät tasapuolisesti liennytystoimiin.
(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat