Israel pyysi Sveitsiltä anteeksi

Israel taipui perjantaina Sveitsin vaatimuksiin ja pyysi anteeksi salaisen palvelun Mossadin toimia Sveitsissä. Epäonnistunut salakuuntelujupakka paljastui viikko sitten, kun Mossadin agentti pidätettiin Sveitsissä.

Israelin hallitus lähetti anteeksipyyntökirjeen Sveitsin presidentille Flavio Cottille. Cotti sanoi myöhemmin perjantaina, että anteeksipyyntö oli "myönteinen ensiaskel" Israelin taholta. Hän totesi kuitenkin, että tapahtuma oli vakava ja anteeksiantamaton loukkaus Sveitsin suvereeniutta kohtaan.

Sveitsi esitti virallisen vastalauseen Israelille viikko sitten, kun viisi israelilaista oli pidätetty salakuuntelulaitteiston virittämisestä ulkomaalaisten asuttamaan huoneistoon Bernissä. Yksi agenteista on edelleen pidätettynä Sveitsissä. Neljä muuta päästettiin kuulustelujen jälkeen vapaalle jalalle, minkä jälkeen he ilmeisesti pakenivat Sveitsistä.

Israelin ulkoministeriön pääjohtajan Eitan Ben-Tsurin lähettämässä anteeksipyyntöviestissä korostettiin Israelin huolta kansainvälisestä terrorismista. Terrorismi uhkaa jatkuvasti Israelin ja sen kansalaisten turvallisuutta, Ben-Tsurin lähettämässä viestissä sanottiin.

Sveitsissä paljastunut salakuunteluyritys oli yksi Mossadin useista viimeaikaisista epäonnistumisista. Viime syksyllä Israelin ja Jordanian välejä kiristi Mossadin agenttien epäonnistunut yritys murhata islamilaisen äärijärjestön Hamasin johtaja Khaled Meshal. Mossadin johtaja Danny Yatom joutui aiemmin tällä viikolla eroamaan järjestönsä epäonnistumisten vuoksi.
(STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat