Israel purkaa siirtokuntia

Israel on purkanut yksitoista juutalaisten asuttamaa luvatonta siirtokuntaa Länsirannalla. Heinäkuun aikana on tarkoitus purkaa lisää luvattomia siirtokuntia.

Asukkaat lähtivät siirtokunnista vapaaehtoisesti, vaikkakin osa vastusti häätämistä. Israelin puolustusministeri Binyamin Ben-Eliezer oli luvannut poistaa siirtokunnat, koska ne olivat pieniä ja liian haavoittuvia.

Puolustusministeri sanoi, että heinäkuun aikana puretaan lisää siirtokuntia. Useat kansainväliset yhteisöt pitävät juutalaisten siirtokuntia sekä laittomina että esteinä rauhanneuvotteluille.

Hamas uhkaa kostolla

Äärijärjestö Hamas on vannonut kostavansa Israelille johtaviin pommiasiantuntijoihinsa kuuluvan Muhanad Taherin kuoleman. Israelin armeija ilmoitti erikoisjoukkojensa surmanneen Taherin myöhään eilen Nablusissa. Iskussa kuoli myös yksi Taherin avustajista ja toinen haavoittui.

Israelin armeijalähteet kertovat Taherin olleen vastuussa yli sata israelilaista surmanneista ja satoja haavoittaneista itsemurhaiskuista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat