Mainos

Israel pidätti palestiinalaisia Tulkarmissa

Israel ilmoitti iltapäivällä päättäneensä operaationsa Tulkarmissa Länsirannalla.

Israel kiristi Länsirannan kaupunkien saartoa.


Israelilaissotilaat tunkeutuivat Tulkarmin kaupunkiin eilen ja etsivät palestiinalaisten ääriryhmien jäseniä. Palestiinalaiset turvallisuuslähteiden mukaan Israel pidätti noin sata palestiinalaista epäiltynä osallisuudesta Israelin vastaisiin iskuihin. Armeija kertoi ottaneensa kiinni kuitenkin vain neljä palestiinalaisaktivistia.

Laukaustenvaihdossa palestiinalaistaistelijoiden kanssa sai surmansa yksi israelilaissotilas ja kaksi muuta haavoittui, joista toinen vakavasti. Palestiinalaisten sairaalalähteiden mukaan yhteenotoissa haavoittui myös kuusi palestiinalaista.

Palestiinalaisten johtaja Jasser Arafat kannattaa kansainvälisen rauhankonferenssin järjestämistä, kerrottiin Al-Quds-sanomalehdessä tänään. Al-Qudisin mukaan Arafat pitää kiinni siitä, että kokous perustuu Saudi-Arabian rauhanaloitteeseen. Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Yhdysvaltain presidentti George W. Bush ilmaisivat tänään niin ikään tukensa rauhankonferenssille ja vakuuttivat pyrkivänsä "aggressiivisesti" kohti rauhaa. Konferenssin ajankohdasta ja paikasta ei ole vielä päätetty.

(STT-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.