Israel odottaa uusia ohjusiskuja

Israelin turvallisuusjoukot odottavat uusia kostoiskuja palestiinalaisilta 19-vuotiaan israelilaissotilaan eilisen ampumisen jälkeen. Israelin armeija kertoi vahvistaneensa joukkojaan palestiinalaisalueiden rajoilla mahdollisten uusien iskujen varalta.

Israelin radio kertoi armeijan myös eristäneen Länsirannalla sijaitsevan Tulkarmin kaupungin, jossa palestiinalaisen äärijärjestön Al Aksan prikaatin paikallinen johtaja Raed al-Karmi kuoli pommiräjähdyksessä tänään.

Palestiinalaiset syyttävät Israelia al-Karmin murhasta. Arafatin Fatah-järjestön radikaali haara Al Aksan prikaati kertoi noudattaneensa israelilaissotilaan ampumiseen asti tarkasti Arafatin joulukuista vetoomusta Israelin vastaisten iskujen lopettamisesta.

Fatah-järjestö vakuutti kuitenkin, että Arafatin julistama tulitauko on kuitenkin yhä voimassa.

-Puhuin eilis-iltana presidentti Arafatin kanssa, joka vahvisti, että tulitauko on edelleen voimassa, sanoi Fatahin paikallisjohtaja Hussein al-Sheikh Israelin radiossa tänään. Hän varoitti kuitenkin puheessaan "ruohonjuuritasolta tulevista paineista" ja palestiinalaiset "kärsivällisyyden loppumisesta".

(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat