Israel muuttaa suojamuurin reittiä

Israel aikoo muuttaa Länsirannalle rakennettavan muurin reittiä maan korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen.

Israel ilmoitti tänään, että Länsirannalle rakennettavan kiistanalaisen muurin reittiä muutetaan joiltakin osin.

Puolustusministeriö kertoi asiasta sen jälkeen kun Israelin korkein oikeus oli aiemmin tänään antanut määräyksen muurin reitin muuttamisesta, jotta alueella asuvien palestiinalaisten elämää voitaisiin helpottaa.

Puolustusministeriön lausunnon mukaan osia reitistä suunnitellaan uudelleen korkeimman oikeuden määräämien periaatteiden mukaisesti. Huomioon otetaan niin turvallisuus- kuin humanitaarisetkin näkökohdat, ministeriö sanoi.

- Valtion on löydettävä vaihtoehtoinen reitti, joka saattaa ehkä tarjota vähemmän turvallisuutta, mutta joka vahingoittaisi paikallista väestöä vähemmän, korkein oikeus totesi päätöksessään.

Israelin korkeimman oikeuden päätös saattaa olla ennakkotapaus yli 20:lle palestiinalaisten tekemälle valitukselle. Palestiinalaiset ovat valittaneet oikeuteen niistä muurin osista, jotka sulkevat sisälleen palestiinalaisten maa-alueita.

Israelin korkein oikeus odottaa satoja uusia palestiinalaisten vetoomuksia.

Palestiinalaiset ovat kritisoineet Israelin turva-aidaksi kutsumaa muuria, sillä se kiemurtelee syvälle sisään palestiinalaisten alueille sulkeakseen sisäpuolelleen Länsirannan juutalaissiirtokuntia.

Haagin kansainvälisen tuomioistuimen on määrä päättää 9. heinäkuuta, onko muuri laillinen.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat