Mainos

Israel määräsi PLO:n sulkemaan toimistonsa

Israel määräsi eilen Palestiinan vapautusjärjestön PLO:n sulkemaan Jerusalemissa olevat toimistonsa, kun viime hetken yritykset päästä sopuun toimistokiistassa epäonnistuivat.

Israelin yleisestä turvallisuudesta vastaava ministeri Avigdor Kahalani antoi palestiinalaisille vuorokauden aikaa sulkea kolme Itä-Jerusalemissa olevaa toimistoaan. Jos PLO ei tottele määräystä, Israel sulkee ne, Kahalani sanoi.

Israelin mukaan PLO:n toimistot työskentelevät palestiinalaishallinnon hyväksi, mikä on vastoin tehtyjä sopimuksia.

Israelin lain mukaan palestiinalaisilla on vuorokausi aikaa valittaa päätöksestä korkeimpaan oikeuteen. Palestiinalaisten asianajaja Jawad Boulous sanoi, etteivät hänen päämiehensä mene oikeuteen, ja piti kiinni kannastaan, että PLO on toiminut oikein eikä ole rikkonut sopimuksia.

Yhdysvallat on yrittänyt taivuttaa osapuolia sopuun. Palestiinalaiset syyttävät Israelin oikeistolaista pääministeriä Benjamin Netanyahua sulkemismääräyksestä ja sanovat tämän yrittävän kalastella sillä ääniä parlamenttivaaleissa 17. toukokuuta.
(STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.